2008-07-31

Klubin avoin palsta

Tähän voi laittaa vapaasti kommentteja. Parhaat kommentit julkaistaan BLOGI osuudessa.

140 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

FC Lahden ja Litmasen lähiajan ohjelmasta: Ensi sunnuntaina on Inter-peli, keskiviikkona maaottelu ja perjantaina Tampu-peli. Missäköhän vaiheessa palloliitossa, maajoukkueen valmennuksessa, FC Lahdessa tai Veikkausliigassa herätään siihen, että Litti ei voi osallistua kaikkiin edellä mainittuihin peleihin täysipainoisesti. Ainakin perjantain Tampu-peli jää kokonaan välistä, kun ei ole muutenkaan hyvä kunto vielä. Lisäksi Inter-pelissä ei pidä pelata, kun kevyesti.

Anonyymi kirjoitti...

KuPS peli osoitti, että Litti ei ole pelkästään FC Lahdessa verryttelemässä Huuhkajien pelejä varten. Mestarilta puuttuu Suomen mestaruus, joten nyt on mahdollisuudet myös siihen.
Täysipainoinen pelaaminen kaikissa lähiviikkojen otteluissa on epätodennäköistä. Mutta toisaalta Litmasen peruskunto taitaa olla kohdallaan ja nälkä, niin ei voi sulkea pois TamU pelaamista pelissä. Tottakai Israel peli on tärkein valmistautumisottelu MM-karsintaa varten. Huom. Tänään iltapäivällä tulee virallinen vahvistus Kuninkaan osallistumisesta Saksa peliin.
PS Urheilukanava muutti jo reilu kuukausi sitten Veikkausliigan televisiointeja siten että Lahti - KuPS ja Inter - Lahti näkyvät kanavalla. Mielenkiintoinen ajoitus suhteessa Litmasen paluuseen.

Anonyymi kirjoitti...

Urheilukanavan selostaja sanoi, että Litmanen on urallaan kaksi kertaa epäonnistunut rankkarissa. Mutta ei muistanut missä. Minä muistan ainakin kerran, kun Litmanen veti Liverpoolissa tolppaan rankkarin Manua vastaan. Mutta mikä mahtoi olla toinen kerta.

Anonyymi kirjoitti...

Uusimman Litmasen loukkaantumisen voisi päivittää listaan, sitten kun ehtii. Eli esim. "Paha yskä"

Anonyymi kirjoitti...

Pelaajien arviot Saksa-pelistä 10.9.2008 Bild-lehdestä (arvostelu 1-6), jossa 1 paras numero.Väyrynen 1, Kolkka 2, Johansson 2, Sjölund 2, Heikkinen 3, Jääskeläinen 3, muut 4 paitsi Hyypiä 5. Kun katsoin vielä uudelleen illalla (oikeammin yöllä) talleentimelta, niin kyllä Väyrynen oli paras, mutta meidän arvostelu perustuu intuitioon heti matsin jälkeen.

Anonyymi kirjoitti...

Ehdotus. Avoimeen palstaan tulee kommetteja, jotka eivät sovi muiden tekstien alle. Esim. edellisen kommentin olisi voinut laittaa Saksa pelin analyyseihin.

Anonyymi kirjoitti...

11.10 peliin voisi harkita ruokailupaikaksi esim ravintoloita nimiltään Sasso tai Mecca.

Kai Rustholkarhu kirjoitti...

Vespa ja Gastone ovat hyviä paikkoja. Toinen espalla ja toinen korkeavuorenkadulla.

Gastone on testattu.

Kalle

Anonyymi kirjoitti...

Kalle. Kommentit Azerbaidzhan ottelun alle!

Anonyymi kirjoitti...

Litmanen nimetty Huuhkajiin Sveitsi peliin. Näin aika selvää, että Litti pelaa myös ensi vuonna MM-karsinnat.

Anonyymi kirjoitti...

Saa nähdä miten Litmasen terveys kestää, mutta ei hän nyt ainakaan vielä lopettanut kokonaan. Huomion arvoista on, että Roiha ei ole mukana.

Anonyymi kirjoitti...

Olisi täysin epäloogista jos Litmanen ei jatkaisi maajoukkueessa ensi vuoden karsintapeleissä. Sveitsi ottelu on osa valmistautumista Wales peliin. Mitään muuta tarkoitusta ottelulla ei voi olla.

Anonyymi kirjoitti...

Eilinen Sveitsi peli: Tainion pelin rakentelu oli heikkoa. Liian paljon virheitä. Litmasen ja Eremenkon kentälle tulon myötä pallo oli hallinnassa. Jääskeläinen loistava maalilla ja Niklas Tarvajärvi pelasi hyvin, maali vain jäi puuttumaan.
TV5:ssä Pasi Rautiainen kommentoi hienosti (Litmasen lausuntoa pelin jälkeen): "Suomalaisten pitää lopettaa ainainen paskanjauhaminen ottelun hallinnasta ja samaan syssyyn harmitellaan epäonnea vastujan maalissa. Ottelut on vain käännettävä voitoiksi. Tätä ainaista häviämistä ei kestä enää kukaan."

Anonyymi kirjoitti...

Ohessa Kultainen pallo äänestyksen tulokset (joita voi käyttää ohjeellisina määritettäessä maailman parasta avausta) Maailman paras avaus olisi hyvä päivittää ennen vuoden vaihdetta, niin saataisiin historian kirjoihin "oikea" avaus.

Mutta siis tulokset:
1. Cristiano Ronaldo, Manchester U, 446 pistettä.
2. Lionel Messi, FC Barcelona, 281.
3. Fernando Torres, Liverpool, 179.
4. Iker Casillas, Real Madrid, 133.
5. Xavi Hernandez, Barcelona, 97.
6. Andrei Arshavin, Zenit, 64.
7. David Villa, Valencia, 55.
8. Kaka, AC Milan, 31.
9. Zlatan Ibrahimovic, Inter, 30.
10. Steven Gerrard, Liverpool, 28.
11. Marcos Senna, Villarreal, 16.
12. Emmanuel Adebayor, Arsenal, 12.
13. Wayne Rooney, Manchester U, 11.
14. Sergio Aguero, Atletico Madrid, 10.
15. Frank Lampard, Chelsea, 8.
16. Franck Ribery, Bayern München, 7.
17. Samuel Eto'o, FC Barcelona, 6.
18. Gianluigi Buffon, Juventus, 5.
19. Michael Ballack, Chelsea, 4.
19. Cesc Fabregas, Arsenal, 4.
21. Didier Drogba, Chelsea, 3.
21. Sergio Ramos, Real Madrid, 3.
21. Nemanja Vidic, Manchester U, 3.
24. Edwin van der Sar, Manchester U, 2.
24. Ruud van Nistelrooy, Real Madrid, 2.

Anonyymi kirjoitti...

Maailman paras avaus keskustelua syytä jatkaa oikeassa kohdassa eli pvm 2008-08-30.
Huom. Päivitin tilastoon vuoden 2008 Kultaisen Pallon tiedot.

Anonyymi kirjoitti...

Olet oikeassa, maailman paras avaus keskustelua syytä jatkaa edellisen perään. Oikeastaan etsinkin sitä keskustelua hetken aikaa, mutta en löytänyt sitä ja laitoin sitten tähän.

Anonyymi kirjoitti...

Viro - Brasilia 12.08.2008 Tallinnassa. Aika lähelle saapuu maailman paras joukkue (ovat luvanneet Virolle, että parhaat pelaajat pelaavat). Pitäisikö tehdä laivamatka?

Anonyymi kirjoitti...

Ruotsi - Suomi peli on myös 12.08.2009. Joten satamassa pitää päättää mihin laivaan menee.

Anonyymi kirjoitti...

Ei taida oikein napata Viron maajoukkue, vaikka vasta onkin Brasilia. Eli Ruotsi peli olisi kiinnostavampi, mutta siitä ei selviä niin nopeasti kun Viron reissusta.

Anonyymi kirjoitti...

Porugali pelin parhausjärjestys karkeasti, suunnilleen: Jääskeläinen, Heikkinen, Litmanen, Forsell, Hyypiä, Kallio, Mäenpää, Eremenko, Tihinen, Kuqi,Pasanen, Johansson, Sjölund, Kolkka, Hakola.

Anonyymi kirjoitti...

Portugali pelin parhaat: Litmanen, Heikkinen, Jääskeläinen, Kallio, Forssell.
Tihinen, Hyypiä ja Pasanen pelasivat kokonaisuudessa hyvin, mutta yllättävän paljon harhasyöttöjä (Pasanen), pallon menetyksiä (Tihinen) ja paitsiolinjan virheitä (Hyypiä).

Anonyymi kirjoitti...

HS 6.3.2009:"Jari Litmasen patsashanke laitettiin jäihin, mutta nopeasta ensihoidosta huolimatta edessä saattaa olla kuukausien tauko"

Anonyymi kirjoitti...

Tänään julkaistiin Viisi Tähteä lehden perinteinen, vuosittainen lista vuoden parhaista ravintoloista (vuoden 2009 osalta). Klubin neljän tähden ravintoloiksi arvioiduista ravintoloista Herman oli noussut jo sijalle 11, ollen näin turkulaisen Mamin jälkeen paras Helsingin ulkopuolella sijaitseva ravintola. Salud Tampereelta oli noussut sijalle 30. Lahtelainen Roux, jonka Lahden Suomalainen Klubi myös rankkaa neljän tähden ravintolaksi, ei vielä noussut 50. korkeimmalle arvioidun ravintolan joukkoon Suomessa.

Ilpo kirjoitti...

Huuhkajat ja sukupolven vaihdos blogi on täyttä asiaa. Jopa urheilujournaliikan ammattilaisilta on mopo karannut käsistä. Tästä viittamasi Hesarin kirjoitus on yksi hyvä esimerkki. Aiemminkin on tullut todetuksi Hesarin surkea taso jalkapallojournaliikassa (en edes kehtaa mainita Hesarin järkyttävimpiä juttuja vuosien varrelta)ja tämä "uusiavaus" oli yksi lisää useiden muiden kirjoitusten jatkoksi. 12.8 pelattavassa Ruotsi-ottelussa kannattanee kokeilla muutamia U21-pelaajia, kun vaihtomiehetkin huomioidaan. 5.9 pelattava karsintapeli pitää pelata parhaalla miehistöllä maustettuna parilla uudella pelaajalla, joista ensimmäisenä tulee mieleen Moisander. Viime päivinä on saanut lukea webbi-palstoja, blogeja ja nettikirjoittelua, jossa vaaditaan esimerkiksi Forssellin sivuuttamista maajoukkueesta. Ihmiset eivät ilmeisesti oikeasti ymmärrä, miten suuri tasoero on A-maajoukkue pelaajan ja Veikkausliigassa pelaavan U21-pelaajan välillä. U21 yksi lupaavimmista pelaajista on Tim Sparv, mutta hän ei vielä ole läheskään Tainion, Romanin, Heikkisen tai Väyrysen tasoa. Kaikki kunnia Sparville mutta hänen aikansa tulee myöhemmin. Hänellä on hyvät mahdollisuudet nousta parhaaaseen avaukseen seuraavien 3-5 vuoden aikana mutta ei vielä. Mielestäni U21 lupaavimmat Ruotsissa pelattujen kisojen perusteella A-maajoukkuetta ajatellen ovat järjestyksessä Raitala, Sadik, Sparv, Turunen, P. Hetemaj.

simo kirjoitti...

Jos ja kun Moisander ja Roman Eremenko ovat raivanneet tiensä parhaaseen avaukseen. Sen jälkeen suurin tarve A-maajoukkueesa on hyökkäyksessä eli Sadik ja Pukki ovat vahvoilla Forssellin avuksi.

simo kirjoitti...

Slovenia pudotti Venäjän. Ja aivan ansaitusti. Venäjä pelasi todella surkeasti. Peruutteli tappion. Aivan outoa kun Venäjän pitäisi pelata hyökkäävää ja vauhdikasta palloa.

simo kirjoitti...

Suomen Palloliitto (SPL) ja Puolan jalkapalloliitto (PZPN) ovat sopineet maaottelusta. Maiden edustusjoukkueet kohtaavat lauantaina 29.5.2010 Puolassa. Ottelun pelipaikka ja alkamisaika päätetään myöhemmin. (12.2.2010 / palloliitto.fi)
-> Eikö kevääksi taaskaan ole tulossa harjoitusottelua Suomeen?

simo kirjoitti...

Bayern München, Saksa-Fiorentina, Italia 2-1 (1-0)
45+2. Arjen Robben rp. 1-0,
50. Per Kröldrup 1-1,
89. Miroslav Klose 2-1.
Punainen kortti: 73. Massimo Gobbi F.
Erotuomari: Tom Henning Övrebo, Norja.

Porto, Portugali-Arsenal, Englanti 2-1 (1-1)
11. Silvestre Varela 1-0,
18. Sol Campbell 1-1,
51. Falcao 2-1.
Erotuomari: Martin Hansson, Ruotsi.

Mestareiden liigaa kaksi ottelua eilen. Toisessa norjalainen tuomari ja toisessa ruotsalainen tuomari. Milloin Suomen erotuomarit pääsevät edes joskus vastaaviin tehtäviin?

simo kirjoitti...

Tänään liputetaan Kyykkä - Steaua 24 vuotta muistopäivän kunniaksi!

simo kirjoitti...

Tänään liputetaan Kyykkä - Steaua 24 vuotta muistopäivän kunniaksi!

kai.rustholkarhu kirjoitti...

Lahden Suomalaisella Klubilla on paljon asiantuntemusta jalkapallosta myös liigatasolla. Meille rivijäsenille olisi hyödyllistä tietää, mitkä klubitason pelaajat voivat tulevaisuudessa nousta maajoukkue -tasolle.

Ehdotankin, että tälle perustetaan oma palsta.

Tämä on hyvin mielenkiintoista tietoa myös Lahden Suomalaisen Klubin ulkopuolisille lukijoille.

kai.rustholkarhu kirjoitti...

Kommenttien julkaisu tökkii pahasti Windows explorerilla, mutta Google Crome pelaa hienosti!

simo kirjoitti...

Tulevaisuuden pelaajia Klubi seuraa kohdassa HISTORIA / Lupaavia pelaajia.

simo kirjoitti...

Suomi– Belgia 9.2.2011 Ghent kello 20.30
Maalivahdit
Lukas Hradecky Esbjerg fB 24.11.1989 1 / 0
Jukka Lehtovaara TPS 15.03.1988 1 / 0

Puolustajat
Veli Lampi Willem II 18.07.1984 22 / 0
Juhani Ojala HJK 19.06.1989 0 / 0
Niklas Moisander AZ Alkmaar 29.09.1985 16 / 1
Jukka Raitala SC Paderborn 07 15.09.1988 2 / 0
Hannu Patronen Helsingborgs IF 23.05.1984 0 / 0
Joona Toivio Djurgårdens IF 10.03.1988 0 / 0

Keskikenttä ja hyökkäys
Tim Sparv FC Groningen 20.02.1987 12 / 0
Mika Väyrynen SC Heerenveen 28.12.1981 48 / 5
Kasper Hämäläinen Djurgårdens IF 08.08.1986 11 / 2
Sebastian Mannström HJK 29.10.1988 0 / 0
Alexei Eremenko jr Kilmarnock FC 24.03.1983 48 / 13
Perparim Hetemaj Brescia Calcio 12.12.1986 2 / 0
Roni Porokara KFC Germinal Beerschot 12.12.1983 18 / 4
Roman Eremenko FC Dynamo Kyiev 19.03.1987 32 / 1
Riku Riski RTS Widzew Lodz 16.08.1989 0 / 0
Mikael Forssell Hannover 96 15.03.1981 72 / 24
Mika Ääritalo TPS 25.07.1985 1 / 0

Joukkueenjohto
Markku Kanerva päävalmentaja
Jari-Pekka Keurulainen valmentaja
Antti Niemi maalivahtivalmentaja
Heikki Kinnunen lääkäri
Paavo Leiramo fysioterapeutti
Hannu Kanerva fysioterapeutti
Jari Parikka huoltaja
Timo Walden media
Lennart Wangel joukkueenjohtaja

simo kirjoitti...

Missä Litmanen? Ja mitä Ääritalo tekee maajoukkueessa?

Ilpo kirjoitti...

Ääritalo maajoukkueessa on aivan uskomaton valinta.

simo kirjoitti...

On täysin turhaa pelata tällä joukkueella harjoitusottelua. Ei ainakaan palvele Huuhkajien etua.
Saksa ja Englanti pelaavat aina parhailla pelaajilla oli kyseessä harjoitusottelu tai ei.

simo kirjoitti...

- Lauri Dalla Valle on ilmoittanut olevansa käytettävissä. Odotan kovasti hänen näkemistään, en ole häntä nähnyt pelaamassa pitkään pitkään aikaan. Kiva nähdä, mitä annettavaa hänellä on, Paatelainen kommentoi yhtä nimeä 21 pelaajan listassa. (mtv3.fi 10.05.2011)

simo kirjoitti...

Suomen joukkue Latvia-otteluun 10.08.2011 (lopussa maaottelut/maalit)

Maalivahdit
Jukka Lehtovaara, TPS - 15.3.1988, 1/0
Lukas Hradecky, Esbjerg fB - 24.11.1989, 3/0

Puolustajat
Ville Jalasto, Aalesunds FK - 19.4.1986, 1/0
Niklas Moisander, AZ Alkmaar - 29.9.1985, 19/1
Joona Toivio, Djurgårdens IF - 10.3.1988, 3/0
Jukka Raitala, CA Osasuna - 15.9.1988, 5/0
Markus Halsti, Malmö FF - 19.3.1984, 4/0
Kari Arkivuo, BK Häcken - 23.6.1983, 8/1

Keskikenttä ja hyökkäys
Markus Heikkinen, SK Rapid Wien - 13.10.1978, 60/0
Tim Sparv, FC Groningen - 20.2.1987, 14/0
Kasper Hämäläinen, Djurgårdens IF - 8.8.1986, 14/2
Alexander Ring, HJK - 9.4.1991, 1/0
Mika Ojala, FC Inter 21.6.1988, 1/0
Roman Eremenko, FC Dynamo Kyiv - 19.3.1987, 35/1
Perparim Hetemaj, AC Chievo Verona - 12.12.1986, 6/0
Riku Riski, RTS Widzew Lodz - 16.8.1989, 3/0
Berat Sadik, HJK - 14.9.1986, 6/0
Mika Ääritalo, TPS 27.5.1985, 3/0
Timo Furuholm, FC Inter 11.10.1987, 1/0
Teemu Pukki, HJK 29.3.1990, 3/0
Mika Väyrynen, ei seuraa - 28.12.1981, 51/5
Alexei Eremenko jr, ei seuraa - 24.3.1983, 52/13
Mikael Forssell, ei seuraa - 15.3.1981, 76/25

simo kirjoitti...

Kansainvälisen Hiihtoliiton (FIS) hallitus on myöntänyt vuoden 2017 MM-hiihtokilpailut Lahdelle. Pohjoismaisten hiihtolajien maailmanmestaruuskilpailuja hakivat myös Slovenian Planica, Saksan Oberstdorf ja Puolan Zakopane.
Lahti haki kilpailuja kolmannen kerran peräkkäin. Lahti voitti kolmannella äänestyskierroksella Planican äänin 12-3.
MM-hiihdot ovat jo seitsemännet Lahdessa. MM-mitalien kohtalo on ratkottu Lahdessa vuosina 1926, 1938, 1958, 1978, 1989 ja 2001.

simo kirjoitti...

Suomen avauskokoonpano Pohjois-Irlantia vastaan 15.08.2012:

Niki Mäenpää
Jere Uronen
Niklas Moisander
Joona Toivio
Kari Arkivuo
Tim Sparv
Roan Eremenko
Kasper Hämäläinen
Alexei Eremenko jr
Teemu Pukki
Njazi Kuqi

simo kirjoitti...

Vuokrasopimus on päättynyt ja Töölön Pizza Hut on lopettanut toimintansa 26.8.2012.

simo kirjoitti...

23.10.2012 Lauantai Karisma
VÄINÖ: Ruoka 3,0 / Hinta 3,7 / Viihtyvyys 2,3
SIMO: Ruoka 2,9 / Hinta 4,2 / Viihtyvyys 2,4

Ossi kirjoitti...

Lauantai-ravintolan ruoka-arvostelu tiistaina 23.10.:

Hinta: 3
Viihtyvyys: 3,5
Ruoka: 3,8

Olli kirjoitti...

Puunkaatotalkoot Kymipirtillä 23.10.2012. Ravintola-arvostelu talkooruokailusta. Kauppakeskus Karisma/Lauantai: hinta 3,5; viihtyvyys 3; ruoka 3,5.

simo kirjoitti...

Viisikymmentä parasta ravintolaa 2012:

1. Olo, Helsinki
2. Muru, Helsinki
3. Farang, Helsinki
4. Chez Dominique, Helsinki
5. Savoy, Helsinki
6. Gaijin, Helsinki
7. Mami, Turku
8. Chef & Sommelier, Helsinki
9. Bertha, Tampere
10. Sergio's, Turku
11. Sinne, Porvoo
12. Ateljé Finne, Helsinki
13. Luomo, Helsinki
14. Demo, Helsinki
15. Nokka, Helsinki
16. G.W. Sundmans, Helsinki
17. Smör, Turku
18. Bistro O mat, Kirkkonummi
19. Spis, Helsinki
20. Boulevard Social, Helsinki
21. Tintå, Turku
22. Hella ja Huone, Tampere
23. Kuurna, Helsinki
24. C, Tampere
25. Postres, Helsinki
26. Kosmos, Helsinki
27. Juuri, Helsinki
28. Sea Horse, Helsinki
29. Os, Kuopio
30. Salutorget, Helsinki
31. Näsinneula, Tampere
32. Aito, Helsinki
33. Strindberg, Helsinki
34. Carelia, Helsinki
35. Kolme Kruunua, Helsinki
36. Tertin kartano, Mikkeli
37. Pinella, Turku
38. Musta Lammas, Kuopio
39. Rivoletto, Helsinki
40. Sunn, Helsinki
41. Lupolo, Helsinki
42. Patrona, Helsinki
43. Gastone, Helsinki
44. Teatterin Grilli, Helsinki
45. Pure Bistro, Helsinki
46. Pöllöwaari, Jyväskylä
47. Grotesk, Helsinki
48. Nautical, Maarianhamina
49. Gastropub tuulensuu, Tampere
50. 1881 Uleåborg

simo kirjoitti...

Kauppalehti Option ravintolavertailun kärkikymmenikkö (13.12.2012):

1. Chez Dominique, Helsinki
2. Olo, Helsinki
3. Savoy, Helsinki
4. Muru, Helsinki
5. Farang, Helsinki
6. Demo, Helsinki
7. Luomo, Helsinki
8. G.W. Sundmans, Helsinki
9. C, Tampere
10. Chef & Sommelier, Helsinki

simo kirjoitti...

27.12.2012
Kotipizza & 55
Kauppakeskus Willa
Hämeenkatu 9
05800 Hyvinkää
puh. 0207 716397

Ruoka 2,8 / Hinta 3,8 / Viihtyvyys 2,1

väinö kirjoitti...

Ruoka 2,3 / Hinta 3,8 / Viihtyvyys 2,0

Ilpo kirjoitti...

55, Hyvinkää:

Ruoka 3,0/hinta 3,1/viih 2,5

Jukka kirjoitti...

Ruoka 2,8
Hinta 3,0
Viihtyvyys 2,5

simo kirjoitti...

Kotipizza & 55
Kauppakeskus Willa
Vihdoin päivitetty. Yhteensä 2,8 / Ruoka 2,7 / Hinta 3,4 / Viihtyvyys 2,3.

simo kirjoitti...

MM-KARSINTAOTTELU ESPANJA – SUOMI
22.3. klo 20.45 Estadio Municipal El Molinó, Gijón, Espanja

A-MAAOTTELU LUXEMBURG – SUOMI
26.3. klo 19.30 Stade Josy Barthel, Luxemburg

A-maajoukkue
Lukas Hradecky, Esbjerg fB (24.11.1989) - 13/0
Niki Mäenpää, VVV Venlo (23.01.1985) - 11/0
Jesse Joronen, Fulham FC (21.03.1993) - 1/0 *)
Joona Toivio, Djurgårdens IF (10.03.1988) - 18/1
Niklas Moisander, AFC Ajax (29.09.1985) - 31/1
Jukka Raitala, SC Heerenveen (15.09.1988) - 17/0
Jarkko Hurme, TPS (04.06.1986) - 4/0
Markus Halsti, Malmö FF (19.03.1984) - 12/0
Juhani Ojala, FC Terek Grozny (19.06.1989) - 7/0
Tim Sparv, FC Groningen (20.02.1987) - 28/1
Roman Eremenko, FC Rubin Kazan (19.03.1987) - 48/2
Mikko Sumusalo, HJK (12.03.1990) - 3/1
Kari Arkivuo, BK Häcken (23.06.1983) - 22/1
Alexei Eremenko, FC Rubin Kazan (24.03.1983) - 57/14 **)
Rasmus Schüller, HJK (18.06.1991) - 2/0
Alexander Ring, VfB Borussia Mönchengladbach (09.04.1991) - 13/0
Toni Kolehmainen, Hønefoss BK (20.07.1988) - 7/3
Perparim Hetemaj, AC Chievo Verona (12.12.1986) - 18/3
Teemu Pukki, FC Schalke 04 (29.03.1990) - 19/3
Petteri Forsell, Bursaspor (16.10.1990) - 1/1
Teemu Tainio, HJK (27.11.1979) - 54/6
Mikael Forssell, HJK (15.03.1981) - 84/28
Njazi Kuqi, Atromitos FC (25.03.1983) - 11/5
Kasper Hämäläinen, KKS Lech Poznan (08.08.1986) - 30/6
Riku Riski, Hønefoss BK (16.08.1989) - 10/1

*) vain Espanja
**) vain Luxemburg

Ilpo kirjoitti...

Arvostelu ravintola Asklipios Lahti: Ruoka 3,1 viihtyisyys 3,3 hinta 3,0

simo kirjoitti...

Tapahtuiko Asklipiousin ruokailu 16.3. vai muuna päivänä?

simo kirjoitti...

Talousvastaavilla riittää jalkapalloliigan seuroissa pähkinää purtavaksi. Päänsärkynä on se, miten kootaan kilpailukykyinen joukkue ja pidetään kulut kurissa.
Liigassa talouden pyörittäminen on haasteellista, sillä seitsemän seuran tulos viime tilikaudella oli miinusmerkkinen. Vain kolmen seuran tilinpäätös näyttää voittoa. IFK Mariehamnin ja Interin tilinpäätökset eivät ole valmistuneet.
Vaasan Palloseura on harvinaisuus liigassa, sillä kolmena peräkkäisenä tilikautena yhtiön tilinpäätös on osoittanut plussaa. Tiukan kulukurin lisäksi salaisuus hyvässä taloudenpidossa on yksinkertainen.
– Pyrimme elämään niin, että teemme realistisia budjetteja, VPS:n toimitusjohtaja Eero Karhumäki sanoo.
VPS:n voitto oli 22 000 euroa ja liikevaihto runsaat 1,2 miljoonaa euroa.
– Uuden stadionin myötä mahdollisuudet liikevaihdon kasvattamiseen ovat realistiset. Tulevaisuus näyttää hyvältä, Karhumäki iloitsee.
KuPSissa tilanne on päinvastainen, sillä miinusta kirjattiin 390 000 euroa. Tappio on liigan suurin.
– Hirveä pettymys se oli. Ei todellakaan naurata, kallis harrastus, pääomistaja Ari Lahti murehtii.
Myös kahdella edellisellä tilikaudella KuPS kirjasi satojen tuhansien eurojen tappiot. Vuoden alusta KuPSin palkkalistoilla on ollut talouspäällikkö. (mtv3.fi 09.04.2013)

simo kirjoitti...

Aravirta rauhoittelee kuitenkin innokkaimpia hyvästä alusta huolimatta.

- Painotan toki edelleen, että nyt ollaan vasta päästy telineistä liikkeelle. Ei ole ollut doping-testiä yhdenkään pelin jälkeen, niin ei näitä pisteitä kukaan vie poiskaan. Meidän on nyt helpompaa kehittää peliämme, kun alla on hyviä kokemuksia ja pelaajille on tullut itseluottamusta siitä, että tämä homma toimii. (yle.fi 23.09.2013)

simo kirjoitti...

Ristorante Momento 19.10.2013
Ruoka 3,4 / Hinta 3,9 / Viihtyvyys 3,3.

väinö kirjoitti...

Sistorante Momento
R: 3,4 / H: 4.0 / V: 3,1

Ossi kirjoitti...

Momenton ruoka-arvostelu 19.10.2013

Hinta: 5,0 (itse maksaen 4,0)
Viihtyvyys: 3,5
Ruoka: 3,5

+ hyvä ruoka, nopea palvelu, ei liikaa itsepalvelua
- iso ruokatila kaipaisi väliseiniä tms.

Olli kirjoitti...

Momento Karisma 19.10.2013
Ruoka 3,6
Hinta 4
Viihtyvyys 3

simo kirjoitti...

Suomen jalkapallomaajoukkue kohtaa lauantaina 16.11.2013 harjoitusmaaottelussa Walesin. Päävalmentaja Mixu Paatelainen nimesi maanantaina joukkueensa Cardiffissa pelattavaan otteluun.

Maalivahdit:
Hradecky, Luke / Bröndby
Joronen, Jesse / Fulham
Mäenpää, Niki / VVV-Venlo

Puolustajat:
Arkivuo, Kari / Häcken
Hurme, Jarkko / TPS
Lampi, Veli / Arsenal Kiova
Moisander, Niklas / Ajax
Ojala, Juhani / Terek Groznyi
Pasanen, Petri / AGF
Raitala, Jukka / Heerenveen
Toivio, Joona / Molde
Uronen, Jere / Helsingborgs IF

Keskikenttäpelaajat ja hyökkääjät:
Eremenko, Roman / Rubin Kazan
Hetemaj, Përparim / Chievo Verona
Hämäläinen, Kasper / Lech Poznan
Mattila, Sakari / Aalesund
Pohjanpalo, Joel / Vfr Aalen
Pukki, Teemu / Celtic FC
Ring, Alexander / Kaiserslautern
Riski, Riku / Hönefoss
Schüller, Rasmus / HJK
Sparv, Tim / Greuther Fürth
Väyrynen, Tim / FC Honka

simo kirjoitti...

Lahtelaismestarit jalkapalloareenoilla (yle.fi 12.11.2013).

Atik Ismail nostaa lahtelaisittain keskiöön 1960- ja 1980-luvut.

- Mutta kyllä 70-luvultakin nousee nimiä, erityisesti Reippaan puolella, esimerkkinä vaikka Timo Kautonen ja kahdeksan Suomen cup-mestaruutta, joista viisi peräkkäistä. Huh huh, vedän syvään henkeä ja kumarran kunnioituksesta.

80-lukulaisista kirkkaimpien tähtien kastiin kirjoittaja nostaa muun muassa Kuusysin Ismo Liuksen.

- Sillä vuosikymmenellä seurat eivät erityisesti menestyneet, mutta Kuusysin eteneminen mestareiden cupissa 80-luvun puolivälissä on kaikkien aikojen huikeimpia saavutuksia. Siinä meni nurin Neuvostoliitto, Jugoslavia ja melkein Romaniakin, Ismail kertoo.

simo kirjoitti...

Omanin ja Suomen kohtaaminen käynnistyy perjantaina 24. tammikuuta Nizwassa kello 18.30 paikallista aikaa.

A-maajoukkue Omania vastaan, 24.1.2014
Jesse Joronen, Fulham
Henri Sillanpää, VPS
Walter Viitala, FC Honka
Joona Toivio, Molde
Tapio Heikkilä, HJK
Veli Lampi, HJK
Kari Arkivuo, Häcken
Jere Uronen, Helsingborg
Valtteri Moren, HJK
Sebastian Sorsa, HJK
Markus Halsti, Malmö
Mika Ojala, ei seuraa
Sebastian Strandvall, VPS
Mehmet Hetemaj, FC Honka
Toni Kolehmainen, Hønefoss
Rasmus Schüller, HJK
Sakari Mattila, Ålesund
Erfan Zeneli, ei seuraa
Nikolai Alho, HJK
Pekka Sihvola, MYPA
Teemu Tainio, HJK
Mikael Forssell, HJK

simo kirjoitti...

Kaksi mopoautoa vajosi jäihin Nastolassa torstai-iltana. Kukaan ei loukkaantunut, mutta ajoneuvot vaurioituivat.
Epäonninen ajelu sai alkunsa, kun viisi nuorta mopoautoilijaa päätti lähteä ajelemaan Kymijärven jäällä myöhään illalla. Alaikäiset pojat olivat ensin kairanneet jäätä ja todenneet sen paksuudeksi kairauskohdassa noin kymmenen senttiä.
Viidestä mopoautosta kaksi ajoi jäälle. Lyhyen matkan päässä rannasta jää petti menopelien alla.
Kaikki kyydissä olleet nuoret pääsivät omin voimin rantaan. Pelastuslaitos hinasi vinssillä mopoautot kuivalle maalle.
Muutama nuori kastui ja sai paleltumia 15 asteen pakkasessa.
Poliisi tutkii tapahtunutta maastoliikennerikkomuksena. (yle.fi / 17.1.2014)

simo kirjoitti...

Oman - Huuhkajat ottelu nähdään suorana lähetyksenä Yle Areenassa 24.01.2014 kello 16.25 alkaen. TV2 lähettää koosteen ottelusta klo 18.

Suomen avauskokoonpano

Henri Sillanpää
Sebastian Sorsa
Joona Toivio
Markus Halsti
Jere Uronen
Toni Kolehmainen
Teemu Tainio (kapt)
Rasmus Schüller
Nikolai Alho
Erfan Zeneli
Mikael Forssell

simo kirjoitti...

Erfan Zeneli on täysin turha maajoukkueessa. Myöskään Markus Halstilla ei ole edellytyksiä karsintapeleissä.

simo kirjoitti...

Nyt alkaa FC Lahti - Nömme Kalju

simo kirjoitti...

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue kohtaa Unkarin keskiviikkona 5.3. Györissa. Huuhkajien päävalmentaja Mixu Paatelainen on nimennyt ryhmänsä maaotteluun.

Yle välittää Unkarin ja Suomen välisen maaottelun TV2:ssa ja Yle Areenassa. Suorana ottelu lähetetään Yle Areenassa.

A-maajoukkue Unkaria vastaan

Maalivahdit
Lukas Hradecky Bröndby IF
Niki Mäenpää VVV Venlo
Henri Sillanpää VPS

Puolustajat
Markus Halsti Malmö
Joona Toivio Molde
Sebastian Sorsa HJK
Tero Mäntylä Ludogorets Razgrad
Niklas Moisander Ajax
Juhani Ojala Terek Grozny
Kari Arkivuo Häcken
Jere Uronen Helsingborg

Keskikenttä ja hyökkäys
Tim Sparv Greuther Fürth
Roman Eremenko Rubin Kazan
Teemu Tainio HJK
Toni Kolehmainen Hönefoss
Sakari Mattila Ålesund
Alexander Ring Kaiserslautern
Berat Sadik Thun
Kasper Hämäläinen Lech Poznan
Perparim Hetemaj Chievo Verona
Teemu Pukki Celtic
Riku Riski Rosenborg
Joel Pohjanpalo Aalen
(yle.fi 26.02.2014)

simo kirjoitti...

Legendaarinen porilaisravintola, jokirannassa sijaitseva Ravintola Suomalainen Klubi - Svenska Klubben siirtyy Fazerille.
– Suomalainen Klubi täydentää hienosti ravintola- ja juhlapalveluitamme Porin keskustassa, Fazer toteaa.
Suomalainen Klubi on eräs Porin pisimpään toimineista ravintoloista. Ravintolassa on tehty merkittäviä Poria koskevia päätöksiä vuosien varrella.
Toiminta siirtyy Fazerille huhtikuun lopussa. Ravintolan nykyinen henkilöstö jatkaa tehtävissään vanhoina työntekijöinä. (yle.fi 19.03.2014)

Anonyymi kirjoitti...

8.4 Ravintola Kuu; Markku. Savulohikeitto hyvä, mutta kaukana esim. Kaunissaaren majan kalakeitosta. Poro valmistettu täydellisesti ja fileen kokokin hyvä verrattuna moneen muuhun. Levin Valkea Vaadin jäi kauaksi tästä porosta. Jälkiruokasorbetti ei aivan suun makuinen. Välissä tarjottu juusto ok. Palvelu asiallista mutta paikka jotenkin meluisa. (pöytiä liian lähekkäin). Ruoka 4, Hinta 3, viihtyisyys 3.5

simo kirjoitti...

A-maajoukkue Tshekkiä vastaan 21.5.204

Maalivahdit:
Lukas Hradecky, Brøndby IF
Niki Mäenpää, VVV Venlo
Jesse Joronen, Fulham FC

Puolustus:
Sebastian Sorsa, HJK
Tero Mäntylä, PFC Ludogorets Razgrad
Veli Lampi, HJK
Mikko Sumusalo, RasenBallsport Leipzig
Niklas Moisander, AFC Ajax
Jukka Raitala, sc Heerenveen
Juhani Ojala, FC Terek Grozny

Keskikenttä ja hyökkäys:
Rasmus Schüller, HJK
Mika Väyrynen, HJK
Tim Sparv, Greuther Fürth
Roman Eremenko, FC Rubin Kazan
Teemu Tainio, HJK
Alexander Ring, FC Kaiserslautern
Petteri Forsell, IFK Mariehamn
Perparim Hetemaj, AC Chievo Verona
Teemu Pukki, Celtic FC
Joel Pohjanpalo, VfR Aalen
Tim Väyrynen, Borussia Dortmund II
Erfan Zeneli, Maccabi Petach-Tikva FC
Timo Furuholm, Hallescher FC

simo kirjoitti...

Kuka pyöritti viihdemaailmaa tienestien ja markkina-arvon perusteella?

Yhdysvaltalaismuusikko Beyonce Knowles, 32, on Forbes-talouslehden mukaan julkkishenkilöiden vuoden 2014 tienestilistan kärjessä 115 miljoonalla dollarillaan.

Kaikkiaan 16 urheilijaa mahtui sadan vaikutusvaltaisimman julkkishenkilön listalle. Mukana oli kuitenkin vain kaksi maailman huippujalkapalloilijaa - Cristiano Ronaldo ja Lionel Messi.

Eniten rahaa kahmineiden julkkisten TOP-100 -listalle yltäneet urheilijat vuonna 2014:

2) LeBron James, koripallo
7) Floyd Mayweather, Nyrkkeily
15) Kobe Bryant, koripallo
16) Roger Federer, tennis
21) Tiger Woods, golf
24) Rafael Nadal, tennis
30) Cristiano Ronaldo
33) Kevin Durant, koripallo
39) Peyton Manning, amerikkalainen jalkapallo
43) Novak Djokovic, tennis
44) Phil Mickelson, golf
45) Lionel Messi, jalkapallo
55) Dwayne Wade, koripallo
63) Maria Sharapova, tennis
69) Serena Williams, tennis
85) Na Li, tennis
(yle.fi 03.07.2014)

simo kirjoitti...

Suomen ainoa esiintyminen miesten arvoturnauksen mitaliotteluissa kaatui kosteaan yöhön kaupungin humussa.
Hollanti keskittyi ryypäten otsikoi Ilta-Sanomat 40 vuotta sitten, kun Johan Cruyff ja kumppanit innostuivat juhlimaan 2–0-voittoa DDR:stä viskin voimalla tuntemattomien naisten seurassa. Juhliminen ja rento meno kantoivat pitkälle, sillä oranssipaidat selvisivät kesän 1974 kisoissa aina loppuotteluun asti. Siinä isäntämaa Saksan liittotasavalta oli kuitenkin vahvempi lukemin 2–1.

Ainakin kerran aikaisemmin alankomaalaiset olivat hyötyneet vastustajan railakkaasta yöelämästä. Kyseessä oli vuoden 1912 olympiaturnaus Tukholmassa ja vastustajana pieni ja sitkeä Suomi. Kyseessä oli keisarillisen Venäjään kuuluneen autonomisen alueen ensiesiintyminen jalkapallon arvoturnauksessa.

Suomi esiintyi olympiajalkapallossa HIFK:n punaisissa paidoissa, joiden valkoinen tähti oli peitetty leijonavaakunalla. Kisojen karsintapelissä suomalaiset yllättivät 35 asteen helteessä Italian Tranebergin kentällä. Seuranneessa arvonnassa Suomella oli tuuria. Vastustajaksi tuli Venäjä, joka arvioitiin osallistujista selvästi heikoimmaksi. Näin keisarikunta ja suuriruhtinaskunta pelasivat vastakkain. Venäjän joukkueelle tämä oli ensimmäinen virallinen maaottelu.

Suomi onnistui lopulta murtamaan Venäjän vahvan puolustuksen Jarl Öhmanin tehdessä voittomaalin. Ottelun jälkeen salkoon nostettiin Venäjän lippu, mutta samalla esiteltiin pahvilappua, johon oli kirjoitettu ”Finland vunnit”.

Seuraavaksi oli vuorossa välieräottelu Englantia vastaan, ja nyt Suomi pääsi kisojen pääareenalle. Olympiakisoja varten rakennetulla Stadionilla nähtiin englantilaisten näytös, sillä lajin synnyinmaassa kasvaneet amatööripalloilijat naruttivat suomalaisia 4–0-lukemin. Diplomaattiset englantilaiset jakoivat silti kiitosta suomalaisille, joiden peliä kehuttiin ”hämmästyttävän hyväksi”. Edessä oli pronssiottelu Hollantia vastaan.

Suomalaiset olivat pelanneet hellekelissä kolme ottelua neljässä päivässä, joten joukkue oli riemuissaan kahden päivän lepotauosta. Seuraavana päivänä ryhmä päätti lähteä illalla Tukholman yöhön nautiskelemaan olympiatunnelmasta hyvän ruoan, snapsien ja laulujen kera. Ilta venyi yömyöhälle asti. Pelaajat vetäytyivät hilpeänä yöpuulle.

Aamulla heitä odotti karmea yllätys. Joukkueenjohtajana ja samalla ainoana taustahenkilönä toiminut SPL:n puheenjohtaja Carolus Lindberg sai kuulla, että pronssiottelu pelataankin vielä samana päivänä ja Stadionin sijasta kaupungin ulkopuolella Råsundan urheilukentällä.

Pelaajat ehtivät paikalle ajoissa, mutta edellisillan juhlinta vaati veronsa. Hollantilaiset takoivat palloa maalin kerta toisensa jälkeen. Maalivahti August Syrjäläinen joutui hikoilemaan yhtä paljon kuin kenttäpelaajat, joista kuuluisin oli Algoth Niska. Hän oli Ilkka ”Danny” Lipsasen äidinisä, joka tunnetaan Suomen historian tunnetuimpana pirtun salakuljettajana.

Hollanti voitti ottelun 9–0. Rökäletappiosta huolimatta suomalaisilla oli aihetta iloon. Suomi saavutti neljännen sijan, joka on yhä edelleen miesten maajoukkueen paras sijoitus arvokisoissa.

Suomen joukkueen kokoonpano Tukholmassa (2–3–5): August Syrjäläinen (Viipurin Reipas); Jalmari Holopainen (HJK), kapteeni Gösta Löfgren (HIFK); Knut Lund (HIFK), Eino Soinio (HJK), Viljo Lietola (HJK); Lauri Tanner (HJK), Bror Wiberg (HIFK), Jarl Öhman (HIFK), Artturi Nyyssönen (HJK), Algoth Niska HIFK).

Lähde: Rakas jalkapallo (toim. Yrjö Lautela ja Göran Wallén)
(IS.fi / 03.07.2014)

Lahden Suomalainen Klubi kirjoitti...

Savoy 23.7.2014.
Simo: ruoka 4,2 / hinta 2,8 / viihtyvyys 4,6.
Ilpo: ruoka 4,2 / hinta 2,0 / viihtyvyys 4,1.
Väinö: ruoka 4,5 / hinta 3,2 / viihtyvyys 4,1.

simo kirjoitti...

Lappeenrantalainen Liiga-seura SaiPa teki viime tilikaudella jälleen erinomaisen tuloksen. Liiga-SaiPa Oy:n tulos oli 761 233 euroa. Tulos on hieman edellisvuotta parempi. Liikevaihto kasvoi viime kaudella peräti 25 prosenttia ja oli hieman yli 6 miljoonaa euroa. Hyvän tuloksen ansiosta yhtiö on voinut maksaa pois kaikki pitkäaikaiset lainat pois. Tähän eivät kuulu yhtiön omistajien pääomalainat.

Kotiotteluissa kävi keskimäärin 4 105 katsojaa. Kaikki play off -kotiottelut olivat loppuunmyytyjä. SaiPa sijoittui viime kevään SM-liigassa neljänneksi. Alkavan kauden budjetointi perustuu 3 900 katsojakeskiarvoon. SaiPa työllistää noin 50 henkeä kokoaikaisesti ja kauden aikana 150 osa-aikaista työntekijää.

Liiga-SaiPa Oy:n tuloskehitys


Liikevaihto (eur) 2010-11 -> 3 396 839, 2011-12 -> 3 971 954, 2012-13 -> 4 829 205, 2013-14 -> 6 037 102.

Tulos (eur) 2010-11 -> -904 374, 2011-12 -> 144 092, 2012-13
-> 742 489, 2013-14 -> 761 233.
(yle.fi 7.8.2014)

simo kirjoitti...


Президент подписал Указ «О применении отдельных специальных экономических мер в целях обеспечения безопасности Российской Федерации».

Текст документа:

В целях защиты национальных интересов Российской Федерации и в соответствии с федеральными законами от 30 декабря 2006 г. № 281-ФЗ «О специальных экономических мерах» и от 28 декабря 2010 г. № 390-ФЗ «О безопасности» постановляю:

1. Органам государственной власти Российской Федерации, федеральным государственным органам, органам местного самоуправления, юридическим лицам, образованным в соответствии с законодательством Российской Федерации, организациям и физическим лицам, находящимся под юрисдикцией Российской Федерации, в своей деятельности исходить из того, что в течение одного года со дня вступления в силу настоящего Указа запрещается либо ограничивается осуществление внешнеэкономических операций, предусматривающих ввоз на территорию Российской Федерации отдельных видов сельскохозяйственной продукции, сырья и продовольствия, страной происхождения которых является государство, принявшее решение о введении экономических санкций в отношении российских юридических и (или) физических лиц или присоединившееся к такому решению.

2. Правительству Российской Федерации:

а) определить перечень видов сельскохозяйственной продукции, сырья и продовольствия, названных в пункте 1 настоящего Указа, предусмотрев возможность его корректировки с учетом положений подпункта «в» настоящего пункта;

б) установить перечень конкретных действий, необходимых для реализации настоящего Указа;

в) принять меры по обеспечению сбалансированности товарных рынков и недопущению ускоренного роста цен на сельскохозяйственную и продовольственную продукцию;

г) организовать совместно с высшими органами исполнительной власти субъектов Российской Федерации оперативный мониторинг товарных рынков и контроль за их состоянием;

д) обеспечить совместно с объединениями товаропроизводителей, торговых сетей и организаций разработку и реализацию комплекса мероприятий, направленных на увеличение предложения отечественных товаров;

е) обеспечить в соответствии со своей компетенцией осуществление иных мер, необходимых для реализации настоящего Указа;

ж) при необходимости вносить предложения об изменении срока действия запрета, предусмотренного пунктом 1 настоящего Указа.

3. Настоящий Указ вступает в силу со дня его подписания.

simo kirjoitti...



Venäjän viranomaiset ovat väliaikaisesti sulkeneet neljä hampurilaisketju McDonald'sin ravintolaa Moskovassa. Hampurilaisravintoloiden sulkemisen syynä ovat useat terveysrikkeet, kertoo venäläinen kuluttajansuoja-asiamies.

McDonald's on ilmoittanut selvittävänsä venäläisviranomaisten väittämät rikkeet. (yle.fi 20.08.2014)

According to the facts of violations August 20, 2014 specialists Rospotrebnadzor Moscow filed cases on administrative offenses under Art. Art. 6.6, 8.2, h. 1 14.43 of the Code of Administrative Offences, drawn up on the temporary ban on the activities of fast food McDonald's: JSC "Moscow-McDonald's" (Free ave .. d. 35B st. B. Bronnaya. 29 ), OOO "McDonald's" (Mira ave., d. 97, Manezh Square, d. 1, p. 2). Case files are prepared for transfer to the courts in the manner prescribed by law. Verification activities specified network companies will continue. (onenewspage.us 20.08.2014)

simo kirjoitti...

Suomi kohtaa Färsaaret sunnuntaina 7. syyskuuta Thorshavnissa.

Maalivahdit
Lukas Hradecky, Brøndby IF (24.11.1989) - 17/0
Niki Mäenpää, VVV Venlo (23.01.1985) - 21/0
Jesse Joronen, Fulham FC (21.03.1993) - 0/0

Puolustajat
Veli Lampi, HJK (18.07.1984) - 31/0
Sebastian Sorsa, HJK (25.01.1984) - 5/0
Kari Arkivuo, BK Häcken (23.06.1983) - 31/1
Jere Uronen, Helsingborgs IF (13.07.1994) - 6/0
Joona Toivio, Molde FK (10.03.1988) - 26/2
Juhani Ojala, FC Terek Grozny (19.06.1989) - 14/0
Niklas Moisander, AFC Ajax (29.09.1985) - 42/2

Keskikenttä ja hyökkäys
Perparim Hetemaj, AC Chievo Verona – (12.12.1986) - 29/4
Alexander Ring, FC Kaiserslautern (09.04.1991) - 26/1
Tim Sparv, FC Midtjylland (20.02.1987) - 38/1
Markus Halsti, Malmö FF (19.03.1984) - 19/0
Teemu Tainio, HJK (27.11.1979) - 63/6
Joni Kauko, FSV Frankfurt 1899 – (12.07.1990) - 4/0
Roman Eremenko, PFC CSKA Moskva (19.03.1987) - 60/4
Kasper Hämäläinen, Lech Poznan (08.08.1986) - 39/7
Teemu Pukki, Celtic FC (29.03.1990) - 32/8
Riku Riski, Rosenborg BK (16.08.1989) - 18/2
Joel Pohjanpalo, Fortuna Düsseldorf (13.09.1994) - 6/1
Eero Markkanen, Real Madrid Castilla (03.07.1991) - 1/0
Petteri Forsell, IFK Mariehamn (16.10.1990) - 2/1
(yle.fi 27.08.2014)

simo kirjoitti...

Alle 21-vuotiaiden ryhmä EM-karsintoihin Walesia 5.9.2014 ja San Marinoa 9.9.2014 vastaan

Maalivahdit

Frédéric Gotte, AS Monaco (08.09.1995) - 0/0
Otso Virtanen, IFK Mariehamn (03.04.1994) - 0/0
Thomas Lam, PEC Zwolle (18.12.1993) - 9/0

Puolustajat

Sauli Väisänen, AIK Solna (05.06.1994) - 2/0
Dani Hatakka, FC Honka (12.03.1994) - 9/1
Lum Rexhepi, FC Honka (03.08.1992) - 3/0
Daniel O’Shaughnessy, Brentford FC (14.09.1994) - 3/0
Juuso Hämäläinen, FC Inter (08.12.1993) - 1/0
Loorents Hertsi, FC Lahti (13.11.1992) - 4/0

Keskikenttä ja hyökkäys

Matti Klinga, FC Lahti (10.12.1994) - 6/1
Robin Lod, HJK (17.04.1993) - 12/0
Nikolai Alho, HJK (12.03.1993) - 12/0
Nnaemeka Anyamele, FC Honka (16.05.1994) - 1/0
Armend Kabashi, FC Honka (04.12.1995) - 0/0
Matias Ojala, AC Oulu (28.02.1995) - 0/0
Jesper Brechtel, TPS (21.01.1994) - 6/0
Matej Hradecky, TPS (17.04.1995) - 1/0
Glen Kamara, Arsenal FC (28.10.1995) - 1/0
Simon Skrabb, Åtvidabergs FF (19.01.1995) - 2/0
Youness Rahimi, FC Honka (13.02.1995) - 0/0
Kimmo Hovi, FC Lahti (31.05.1994) - 0/0
Tim Väyrynen, Borussia Dortmund II (30.03.1993) - 15/5
(yle.fi 27.08.2014)

simo kirjoitti...

Suomen Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja otti koko suomalaisen jalkapalloväen tavoin surullisena vastaan uutisen Keijo Voutilaisen poismenosta.

”Hieno jalkapalloihminen”

Puheenjohtaja Alajan mukaan Voutilaisen merkitystä suomalaiselle jalkapalloilulle vuosikymmenten aikana ei voi ylikorostaa. - Olemme menettäneet uskomattoman hienon jalkapalloihmisen, joka toimi vuosikymmeniä jalkapallossamme paitsi mestaruuksia niittäneenä pelaajana, valmentajana myös vertaansa vailla olevana kasvattajana. Lempinimensä Velhon mukaan Keijo Voutilainen loihti tuloksia omalla taikasauvallaan, jossa yhtyivät taito, osaaminen ja määrätietoisuus, puheenjohtaja Alaja painottaa.
Lahdessa Voutilainen muistetaan etenkin huippuvalmentajana. Hän johti Kuusysin kolmeen Suomen mestaruuteen ja kahteen Suomen cupin voittoon vuosina 1980-luvulla. ”Velhon” merkittävimmäksi saavutukseksi jäi Kuusysin vieminen Euroopan cupissa kahdeksan parhaan joukkoon kaudella 1985-86.
Voutilaisen Kuusysi pelasi ikimuistettavan puolivälieräottelun Steaua Bukarestia vastaan maaliskuussa 1986 Helsingin olympiastadionilla. Yli 33 000 katsojaa seurasi Kuusysin urhoollista kamppailua, joka päättyi loppuhetkillä romanialaisten 1-0-vierasvoittoon ja jatkopaikkaan, sillä ensimmäinen osaottelu Romaniassa jäi maalittomaan tasapeliin. Turhalle joukolle Kuusysi ei hävinnyt, sillä Steaua voitti kevään Euroopan cupin finaalissa Barcelonan.
Voutilainen tuli Kuopiosta Lahteen ensin pelaajaksi ja voitti pelaajana Reippaassa Suomen mestaruuden 1963 ja Suomen cupin vuotta myöhemmin. Reippaan hän johti neljään Suomen cupin voittoon ja kaksi kertaa SM-mitaleille. - Meidän kaikkien tehtävänä on nyt viedä Velhon perintöä ja lippua eteenpäin. Haluan koko suomalaisen jalkapallon puolesta välittää lämpimimmät osanottomme Keijo Voutilaisen omaisille ja läheisille, puheenjohtaja Alaja sanoo. (palloliitto.fi / 23.09.2014)

simo kirjoitti...

Tampereen Ratinan stadionista on tulossa Suomen jalkapallomaajoukkueen kotikenttä Helsingin Olympiastadionin perusparannuksen ajaksi. Tampereen kaupunginhallituksen on määrä siunata Suomen Palloliiton kanssa tehty sopimus ensi maanantaina.

Sopimuksen mukaan Ratina on Palloliiton päästadion vuodesta 2015 vuoteen 2018. Palloliitto sitoutuu käyttämään Tampereen stadionia myös Olympiastadionin remontin valmistumisen jälkeen eri maajoukkueiden pelipaikkana, mukaan lukien miesten A-maajoukkue.

Tampereella pelataan vähintään viisi A-maajoukkueen ottelua, joista vähintään neljä on virallisia karsintaotteluita. Lisäksi Ratinassa potkitaan vähintään yksi naisten, nuorten tai muu kansainvälinen ottelu vuosittain sopimuskauden aikana.

Tampereen stadionin nurmikenttä laajennetaan ensi talven aikana kansainväliset mitat täyttäväksi. Pelikenttään asennetaan Suomen Palloliiton hyväksymä siirtonurmi.

Ratinassa sijaitsevan stadionin kunnostustyö alkaa ensi viikolla. Kenttä on suljettuna ensi kesään saakka.

Tampereen stadion on Olympiastadionin jälkeen Suomen toiseksi suurin stadion yleisökapasiteetilla mitattuna.
(02.10.2014 / yle.fi)

simo kirjoitti...

Lauantai (Karisma)22.10.2014
Vexi: R 3,4 / H 3,2 / V 3,5
Simo: R 3,1 / H 3,3 / V 2,9

Ossi kirjoitti...

Karisman ruoka-arvostelu:
-Hinta:3,5
-Ruoka: 3,7
-Viihtyvyys: 3

+nopea palvelu, murea lehtipihvi, maukas leipä, kodikas atmosfääri
-salaatti ei kuulunut annokseen

simo kirjoitti...

Lauantai päivitetty Klubin sivuille:
***(3,3 Ruoka 3,5 / Hinta 3,5 / Viihtyvyys 3,0)

simo kirjoitti...

2014 Captain's Ball -gaalassa palkitut:
Captain’s Ball – Markku Peltoniemi, HJK
Hall of Fame – Laura Österberg Kalmari
Vuoden pelaaja – Roman Eremenko, TsSKA Moskova
Vuoden naispelaaja – Tinja-Riikka Korpela, FC Bayern München
Vuoden U21-pelaaja – Robin Lod, HJK
Erick von Frenckell –mitali – Michel Platini, UEFA:n puheenjohtaja
Vuoden Veikkausliigapelaaja – Robin Lod, HJK
Vuoden Naisten liigan pelaaja – Ria Öling, TPS
Veikkausliigan vuoden tulokas – Johannes Laaksonen, SJK
Vuoden valmentaja – Mika Lehkosuo, HJK
Mestarijoukkueen valmentaja, miehet – Mika Lehkosuo, HJK
Mestarijoukkueen valmentaja, naiset – Jari Väisänen, PK-35
Iltalehden leijonapelaaja – Petteri Forsell, IFK Mariehamn
Heikki Suhonen –palkinto (Veikkausliigan maalikuningas) – Jonas Emet, FF Jaro ja Luis Solignac, IFK Mariehamn
Hanna-Mari Sarlin –palkinto (Naisten liigan maalikuningatar) – Sanna Saarinen, PK-35
Georg Krutelew –palkinto (vuoden erotuomarit) – Kirsi Heikkinen ja Mattias Gestranius
Kaijan Kannu – Vesa Kauppila, Pallokissat
Vuoden Grassroots-seura – FC Kangasala
Vuoden jalkapallotoimittaja – Mikko Knuuttila, Ilta-Sanomat
Veikkausliigan legenda – Jouni Hyytiä
Veikkausliigan parhaat pelaajat pelipaikkakohtaisesti:
Maalivahti – Henrik Moisander, FC Lahti
Puolustaja – Cedric Gogoua, SJK
Keskikenttäpelaaja – Robin Lod, HJK
Hyökkääjä – Demba Savage, HJK
Valmentaja – Mika Lehkosuo, HJK
Pohjolan keskittäjä - Petteri Forsell, IFK Mariehamn
Vuoden lupaava nuori pelaaja – Fredrik Lassa, HJK
Vuoden lupaava nuori pelaaja, tytöt – Katariina Naumanen, Pallokissat
Vuoden poikapelaaja – Hugo Keto, Arsenal FC
Vuoden tyttöpelaaja – Eveliina Summanen, PEPO Lappeenranta
(yle.fi 30.10.2014)

simo kirjoitti...

Hesburger Töölö 27.11.2014
R 3,0 / H 3,1 / V 2,7.

Olli kirjoitti...

Ruoka:3,3
Hinta:3,5
Viihtyvyys:2,5

Ilman etukuponkia hinta melko kohdallaan. Maukkaammat hampurilaiset kuin kilpailijalla.

simo kirjoitti...

A-maajoukkue Ruotsia ja Sudania vastaan
Lukas Hradecky *), Brøndby IF (24.11.1989) - 19/0
Henrik Moisander, FC Lahti (29.09.1985) - 0/0
Saku-Pekka Sahlgren, HJK (08.04.1992) - 0/0
Veli Lampi, HJK (18.07.1984) - 32/0
Johannes Laaksonen, SJK (13.12.1990) - 0/0
Kari Arkivuo, BK Häcken (23.06.1983) - 35/1
Hannu Patronen, Songdal IL Fotball (23.05.1984) - 2/0
Ville Jalasto, Stabäck (19.04.1986) - 3/0
Jere Uronen, Helsingborgs IF (13.07.1994) - 9/0
Valtteri Moren, HJK (15.06.1991) - 1/1
Tapio Heikkilä, HJK (08.04.1990) - 1/0
Tero Mäntylä, Ålesunds FK (18.04.1991) - 2/0
Mika Väyrynen, HJK (28.12.1981) - 61/5
Tim Sparv, FC Midtjylland (20.02.1987) - 43/1
Sakari Mattila, Ålesunds FK (14.07.1989) - 3/0
Toni Kolehmainen, Hønefoss BK (20.07.1988) - 9/3
Robin Lod, HJK (17.04.1993) - 0/0
Rasmus Schüller, HJK (18.06.1991) - 9/0
Teemu Pukki *), Brøndby IF (29.03.1990) - 37/8
Petteri Forsell, IFK Mariehamn (16.10.1990) - 2/1
Erfan Zeneli, HJK (28.12.1986) - 4/0
Roope Riski, Hønefoss BK (16.08.1991) - 0/0
Tim Väyrynen, Borussia Dortmund II (30.03.1993) - 1/0

*) vain Ruotsi-ottelu

Joukkueenjohto
Mixu Paatelainen, päävalmentaja
Markku Kanerva, valmentaja
Mika Lehkosuo, valmentaja
Jani Luukkonen, maalivahtivalmentaja
Heikki Kinnunen, lääkäri
Jari-Pekka Keurulainen, fysioterapeutti
Paavo Leiramo, fysioterapeutti
Hannu Kanerva, osteopaatti
Jari Parikka, huoltaja
Timo Walden, tiedottaja
Lennart Wangel, joukkueenjohtaja

simo kirjoitti...

Päävalmentaja Mixu Paatelainen on nimennyt A-maajoukkueen kokoonpanon illan otteluun Ruotsia vastaan Abu Dhabissa. Ottelu alkaa kello 20.30.

Suomi kohtaa torstaina Jemenin.

1 Lukas Hradecky, Bröndby
13 Kari Arkivuo, BK Häcken
4 Valtteri Moren, HJK
15 Hannu Patronen, Sogndal
18 Jere Uronen, Helsingborg
7 Rasmus Schüller, HJK
14 Tim Sparv, FC Midtjylland
16 Toni Kolehmainen, Hönefoss
20 Petteri Forsell, IFK Mariehamn
21 Erfan Zeneli, HJK
10 Teemu Pukki, Bröndby

simo kirjoitti...

Ruotsin avaus Suomea vastaan

Karl-Johan Johnsson, Randers
Johan Larsson, Elfsborg
Erik Johansson, Malmö FF
Sebastian Holmen, Elfsborg
Ludwig Augustinson, FC Kööpenhamina
Marcus Rohdén, Elfsborg
Oscar Lewicki, Malmö FF
Simon Gustafsson, Häcken
Niklas Bärkroth, Norrköping
Johan Elmander, Bröndby
Mikael Ishak, Randers

simo kirjoitti...

Eilen oli Kiinalainen Uusivuosi (Lampaan vuosi alkoi klo 18) ja ilotulitus
RUOKAILU
Putte's 18.02.2015
Kalevankatu 6, 00100 Helsinki
R 3,6 / H 3,0 / V 3,1 (Lammaspizza)

väinö kirjoitti...

Putte's 18.02.2015
R 3,2 / H 3,2 / V 2,9 (Lammaspizza)

Olli kirjoitti...

Putte's 18.02.2015
Ruoka 3,4 / Hinta 2,8 / Viihtyvyys 3,0

Ossi ja Olli kirjoitti...

VARSOVAN RUOKA-ARVOSTELUT
Su 22.2.
Bazyliszek Stare Miasto
Osoite: Rynek Starego Miasta 1/3 00-271 Warszawa
www.bazyliszek.waw.pl
Ossi: hinta=3,5; viihtyvyys=2,3; ruoka=2,7
Olli: hinta=3,2; viihtyvyys=2,8; ruoka=2,5
+sherry, alkupalat, nopeus
- viihtyvyys

Ma 23.2.
Podwale Kompania Piwna
Osoite: Ul. A. Mickiewicza 20
01-517 Warszawa
Ossi: hinta=2,5; viihtyvyys=2,8; ruoka=3
Olli: hinta=2,8; viihtyvyys=3; ruoka=3,2
+soppa, palvelu, elävä musiikki
- ahtaus

Ti 24.2.
Polskie Pierogarnie
Rest. Zapiecek Fretal
Osoite: Ul. Nowy Swiat 6/12
00-400 Warszawa
Ossi: hinta=3,6; viihtyvyys=2,8; ruoka=3,3
Olli: hinta=3,7; viihtyvyys=3,2; ruoka=3,1

simo kirjoitti...

SM-liigan pisimmät jatkoeräottelut
134.14 Ilves – HIFK 15.3.2015 (1-2)
124.41 HIFK – Ilves 23.3.2001 (0-1)
118.05 JYP – Kärpät 5.4.2010 (3-4)
108.59 Tappara – Ässät 22.4.2013 (1-2)
103.39 Kärpät – Tappara 6.4.2003 (3-4)
101.55 Kärpät – Blues 25.3.2010 (2-3)

simo kirjoitti...


It did not feel like it as the home team slipped to a 2-1 defeat against Blackburn Rovers on a mud-bath pitch in front of a half-empty Hillsborough but a potentially bright new era dawned at Sheffield Wednesday this week.



Monday brought confirmation of a takeover by Dejphon Chansiri, the Thai who spent £37.5m buying out Milan Mandaric and declared his wish to see Wednesday back in the Premier League by 2017, the club’s 150th anniversary.

If that left extra weight on the shoulders of manager Stuart Gray, he was not showing it after that first match – preceded by a pitchside appearance from the new owner and his family – which delivered a reality check for a side who beat Middlesbrough in their previous home game.

“That is my ambition as well – I don’t want to stay in the Championship,” said Gray, who must hope Chansiri’s bold words are followed by the appropriate investment. “Hopefully it is going to allow me to look at a different market to what I was looking at before,” he told The Independent. “He is willing to invest in a new pitch, we are going to invest at the training ground as well but then I have to see him about bringing better players in as well.”

It is 15 years since the Yorkshire club exited the Premier League – the longest top-flight exile in their history – and the fact promotion is even a topic conversation at a club who have been no higher than ninth in the Championship since 2000 is testament to the work carried out by both Gray and Mandaric.

When the latter bought the Owls for £1 in December 2010, they were in the third tier and on the brink of administration with debts totalling £30m. Today they are debt-free and 11th in the Championship.

Gray suspects that the 76-year-old Mandaric may struggle to stay away from football – “he has got it in his blood”. He brought a sense of purpose and direction to a club guilty of lacking those qualities at different periods in the past owing to a lack of unity among shareholders. After last summer’s aborted sale to the Azeri Hafiz Mammadov, he eventually found his successor in Thailand, just as he had done at Leicester City.

Gray, promoted by Mandaric after Dave Jones’s dismissal in December 2013, praised the Serbian-American: “He is a football man. He has done it at Portsmouth, at Leicester and Sheffield Wednesday.

“He was very much hands-on and I was in daily contact with him. He was desperate for Sheffield Wednesday to do well.”

As for Chansiri – whose father Kraisorn made a fortune in seafood as founder of the Thai Union Frozen group – he has spoken of hiring a director of football and bringing in two Thai representatives to assist the chief executive Paul Aldridge.

Gray’s work in lifting Wednesday from 23rd in the Championship into the top half on a bottom-half budget suggests that he warrants the new regime’s continued support.

He has built a solid defensive base in which goalkeeper Keiren Westwood – recruited from Sunderland last summer – has excelled with 15 clean sheets already, two shy of the club record for a season.

Their problem is higher up the pitch, where they have managed only 11 goals in 18 home league games, winning just four.

“I think I know what is needed to get out of this Championship,” said Gray. “You need clean sheets but then you need a couple of forwards who are going to get 30 goals between them as well and hopefully we can strengthen on that side.”

It is the least they will need if that 2017 target is to be met.
Independent.co.uk / 05.03.2015

simo kirjoitti...

PowerParkin huvipuistoon Alahärmässä on alkanut rakentua jättimäinen vuoristorata. Junker-laite rakennetaan juuri PowerParkiin soveltuvaksi, ja se on pituudeltaan 860 metriä. Hintaa ei kerrota, mutta kyseessä on PowerParkin suurin investointi koskaan.

– Lyhyesti voidaan sanoa, että kyllä se meidän suurin investointi on, PowerParkin toimitusjohtaja Kiviluoma toteaa.

Huippunopeus vuoristoradassa nousee 100 km/h, ja tähän kiihdytykseen kuluu vain 1,9 sekuntia. Laite nousee alkukiihdytyksen jälkeen lähes pystysuoraan 40 metrin korkeuteen. Korkeuksista syöksytään 100 km/t huippunopeudella parin silmukan kautta suoraan alapuolella olevan lammen läpi tunneliin maan alle ja sieltä jälleen ylös. Huvipuiston tiedotteen mukaan laitteessa koetaan jopa 4,5 G:n voimat.

Junker–vuoristoradan valmistaja on saksalainen Gerstlauer Amusement Rides GmbH. Sen ratoja on ympäri maailmaa muun muassa Legolandeissa eri puolilla Eurooppaa sekä Yhdysvalloissa ja Japanissa sijaitsevissa huvipuistoissa.

Junkerin rakennustyöt ovat parhaillaan käynnissä PowerParkissa. Kokoluokasta kertoo se, että Saksasta vuoristoradan osia tuodaan noin 70 rekallista. Suunnitelmien mukaan uutuus avataan yleisölle kesäkuun puolivälissä.

– Jos ei nyt mitään keliyllätyksiä tule, mutta nyt on jo pahimmat työt tehty ja nostetaan runkoa pystyyn, myhäilee Mikko Kiviluoma.
(yle.fi / 24.03.2015)

simo kirjoitti...

Mestiksen keskiviikkoillan välieräottelu Kajaanissa Hokin ja Mikkelin Jukureiden välillä alkoi keskiviikkoiltana kello 18.30 ja päättyi 13 minuuttia yli puolen yön torstain puolella. Peliminuutteja kertyi 151 ja 31 sekuntia, mikä on vajaat 20 minuuttia enemmän kuin edellinen jääkiekko-ottelun keston ennätys. Toissa viikolla ennätykseksi kirjattu Liigan pudotuspeleissä Helsingin IFK:n ja Tampereen Ilveksen välinen ottelu kesti 134 minuuttia ja 14 sekuntia.
Kajaanissa pelattiin ratkaisumaalin syntyessä kahdeksatta erää.
– Vaihtoaitiossa alkoi olla jo epätodellinen olo, kun katsoi, että pelataan seitsemättä ja kahdeksattakin erää, ja pojat siellä touhuavat kaukalossa, kertoi Jukureiden päävalmentaja Antti Pennanen ottelun jälkeen.
– Ajantaju siinä häviää. Pidän pelin aikana jotain tilastoja, mutta kymmenen aikaan illalla ajattelin, että antaa olla, katsotaan nyt miten tässä käy.
Suomen pisimmässä jääkiekko-ottelussa Kajaanin Hokin puolustaja Janne Pälve kirjautti peliajanseurantaan 59 minuuttia ja 7 sekuntia peliaikaa, mikä on eniten koko ottelussa maalivahtien jälkeen. Mikkelin Jukureista pisimmän peliajan kirjauttivat puolustajat Jani Forsström ja Santeri Lukka, jotka molemmat pelasivat 53 minuuttia ja 50 sekuntia.
Jukuri-valmentaja Antti Pennanen kertoo, että kahdeksan erän ottelussa erätauoilla lähinnä syödään ja juodaan.
Huoltajat hakivat kello 23 aikaan kaupasta banaania.
– Urheilusuorituksen aikana nautittavat geelipussit pääsivät meiltä loppumaan, ja huoltajat hakivat kello 23 aikaan kaupasta banaania pelaajille syötäväksi. Se on iso juttu, että saa myös juotua tarpeeksi. Lisäksi pelaajat nauttivat magnesium-tabletteja, ettei tulisi suonenvetoja.
– Olen joskus sanonut, ettei jääkiekko-ottelu ole fyysisesti mikään haaste, että siinä pelataan 15–16 minuuttia. Nyt pitää sanoa, että pitkä pätkä oli. Onhan se poikkeuksellista, että joillakin pelaajilla tulee peliaikaa jopa tunti. Mutta kyllä he siellä jäällä vielä liikkuivat, Pennanen naurahtaa.
Jukuri-valmentaja kertoo, ettei kahdeksan erän ottelua voi ennakoida.
– Hetkessä eläminen on hienoa, ja silloin voi syntyä jotain tällaista. Kiva tämä oli kokea, ja kivahan tätä on kesällä muistella. Kotona piti olla vähän puolen yön jälkeen, mutta taitaa mennä aamuun, Antti Pennanen sanoo.
Nämä ovat niitä hetkiä, joita varten on hikeä punttisalilla, portaita juostessa ja pururadalla vuodatettu. Tämä välieräsarja lähti tänään vasta kunnolla käyntiin.
Ottelu päättyi lopulta Jukureiden voittoon 2–3, kun Joonas Kalliola teki pelissä toisen ylivoimamaalinsa. Jukurit johtaa ottelusarjaa nyt 2–0.
– Joukkueella oli vahva olo, että pelataan vaikka aamuun asti. Ei tällaisen ainutlaatuisen tapahtuman aikana kuitenkaan mietitä sitä miten kauan on pelattu tai pelataan, vaan pelataan hetkessä ja uskotaan, että maalipaikka tulee, Pennanen kertoo.
Hokin valmentaja Antti Turunen hehkutti Pennasen tavoin ylpeyttä joukkueesta.
– Olen todella ylpeä, että millaisella sisulla ja moraalilla näitä hommia tehdään. Nämä ovat niitä hetkiä, joita varten on hikeä punttisalilla, portaita juostessa ja pururadalla vuodatettu. Tämä välieräsarja lähti tänään vasta kunnolla käyntiin. (yle.fi / 26.03.2015)

simo kirjoitti...

Seeded teams coef. Unseeded teams coef.
------------------------ --- ---------------- ------------------------ --- ----------------
West Ham United Eng 16.078 Cukaricki Belgrade Srb 3.275
Sheriff Tiraspol Mol 14.500 NK Celje Slo 3.225
Rosenborg BK Nor 11.875 Kalju Nomme Est 3.200
IF Elfsborg Swe 11.545 Flora Tallinn Est 3.200
Hajduk Split Cro 11.200 Ferencváros Hun 3.200
Apollon Limassol Cyp 10.460 Sutjeska Niksic Mon 3.125
Omonia Nicosia Cyp 10.460 Skonto Riga Lat 3.100
Slovan Bratislava Svk 9.250 Víkingur Far 2.950
AIK Stockholm Swe 9.045 Renova Dzepciste Mac 2.925
Neftchi Baku Azb 9.000 Odd Grenland Nor 2.875
Slask Wroclaw Pol 8.800 FK Kukësi Alb 2.825
MSK Zilina Svk 8.750 Gabala FK Azb 2.750
FK Aktobe Kaz 8.575 Shkendija Tetovo Mac 2.675
Go Ahead Eagles Ned 8.195 Ordabasy Shymkent Kaz 2.575
Red Star Belgrade Srb 7.775 Kairat Almaty Kaz 2.575
DVSC Debrecen Hun 7.700 MTK Budapest Hun 2.450
Brøndby IF Den 7.460 Shirak Gyumri Arm 2.300
Shakhtior Saligorsk Bls 7.150 Mladost Podgorica Mon 2.125
Dinamo Tbilisi Geo 6.875 KF Laçi Alb 2.075
Litex Lovech Bul 6.850 Ulisses Yerevan Arm 2.050
Vojvodina Novi Sad Srb 6.275 Saxan Gagauz Yeri Mol 2.000
Spartak Trnava Svk 6.250 Glentoran Nir 1.975
FH Hafnarfjardar Isl 6.100 VPS Vaasa Fin 1.890
St. Johnstone Sco 6.080 Dinamo Batumi Geo 1.875
Zeljeznicar Sarajevo Bos 6.000 Spartak Tskhinvali Geo 1.875
Randers FC Den 5.960 Kalev Sillamäe Est 1.700
Strømsgodset IF Nor 5.875 FC Lusitanos And 1.666
KR Reykjavik Isl 5.600 SJK Seinäjoki Fin 1.640
Jagiellonia Bialystok Pol 5.550 FC Lahti Fin 1.640
FC Botosani Rom 5.259 Vikingur Reykjavik Isl 1.600
Lokomotiva Zagreb Cro 5.200 FK Jelgava Lat 1.600
Shamrock Rovers Irl 5.150 Olimpic Sarajevo Bos 1.500
F91 Dudelange Lux 5.025 NSI Runavik Far 1.450
Inter Baku Azb 5.000 Sant Julià And 1.416
Linfield Belfast Nir 4.975 Atlantas Klaipeda Lit 1.400
FC Beroe Stara Zagora Bul 4.850 Glenavon Nir 1.225
Valletta FC Mlt 4.841 Cork City Irl 1.150
Differdange 03 Lux 4.775 Uni College Dublin Irl 1.150
Rabotnicki Skopje Mac 4.675 Kruoja Pakruojis Lit 1.150
Torpedo Zhodino Bls 4.650 La Fiorita Sma 1.099
Aberdeen Sco 4.580 Airbus UK Broughton Wal 1.075
Dacia Chisinau Mol 4.500 Partizani Tirana Alb 1.075
NK Koper Slo 4.475 Progrès Niederkorn Lux 1.025
St. Patrick's Athletic Irl 4.400 FK Trakai Lit 0.900
Beitar Jerusalem Isr 4.200 Spartaks Jurmala Lat 0.850
Zrinjski Mostar Bos 4.000 Balzan FC Mlt 0.841
HB Torshavn Far 3.950 Bala Town Wal 0.825
Buducnost Podgorica Mon 3.875 Juvenes Dogana Sma 0.599
Birkirkara Mlt 3.591 Newtown Wal 0.575
NK Domzale Slo 3.475 Alashkert FC Arm 0.550
FC Vaduz Lie 3.450 College Europa Gib 0.300

simo kirjoitti...

Liigajoukkueiden pituuskeskiarvot (keskiarvo 183,49):

JYP 185,96 cm
TPS 184,57
Blues 184,53
Pelicans 184,51
HIFK 184,45
Kärpät 183,94
Lukko 183,72
Sport 183,43
Ässät 183,23
Ilves 183,03
HPK 182,92
Tappara 182,48
KalPa 182,30
KooKoo 182,18
SaiPa 180,97


Liigajoukkueiden painokeskiarvot (keskiarvo 85,73):

Lukko 88,83 kg
HIFK 87,66
JYP 87,12
Blues 87,03
TPS 86,73
Pelicans 88,60
KooKoo 86,07
Ilves 85,93
Sport 85,73
HPK 85,50
Kärpät 84,93
Ässät 84,87
Tappara 84,17
SaiPa 84,06
KalPa 81,76
(yle.fi / 24.09.2015)

simo kirjoitti...

Urheilija, laji Viimeisen 10 vuoden tienestit, milj. e Kovapalkkaisin yksittäinen vuosi, milj. e
1 Tiger Woods, golf 753 103 (2008)
2 Floyd Mayweather, nyrkkeily 588 267 (2015)
3 Kobe Bryant, koripallo 423 55 (2013)
4 LeBron James, koripallo 421 64 (2014)
5 Phil Mickelson, golf 417 47 (2014)
6 Roger Federer, tennis 406 64 (2013)
7 David Beckham, jalkapallo 393 67 (2014)
8 Manny Pacquiao, nyrkkeily 385 143 (2015)
9 Cristiano Ronaldo, jalkapallo 363 71 (2014-15)
10 Lionel Messi, jalkapallo 312 66 (2015)
11 Alex Rodriguez, baseball 259 32 (2010)
12 Fernando Alonso, F1 258 32 (2015)
13 Dale Earnhardt Jr, NASCAR 247 30 (2009)
14 Valentino Rossi, Moto-GP 245 31 (2008-09)
15 Derek Jeter, baseball 242 27 (2008-09)
16 Kimi Räikkönen, F1 233 40 (2009)
17 Rafael Nadal, tennis 226 40 (2014)
18 Maria Sharapova, tennis 223 26 (2015)
19 Lewis Hamilton, F1 219 35 (2015)
20 Peyton Manning, amerikkalainen jalkapallo 217 38 (2012)
(iltalehti.fi / 25.09.2015)

simo kirjoitti...

Tim Väyrynen on suomalainen harvinaisuus Euroopan jalkapallokentillä. Pitkiä, taitavia ja monipuolisia hyökkääjiä ei Pohjolan tältä nurkalta ole maailmalle kyetty kovin tiheään tuottamaan.
Hongan kasvattiin on kohdistettu jo nuoresta saakka odotuksia. Kun 191-senttinen kärkimies iski 17 maalia Veikkausliigassa 2013, pohdittiin ainoastaan, mikä eurooppalaisseura espoolaisen nappaisi.
Tie vei Borussia Dortmundiin, tuolloisen Saksan mestarin riveihin.
- Kun siirryin Dortmundiin, tavoite oli tietysti pelata ykkösjoukkueessa. Sitä ei tapahtunut. Aika Dortmundissa oli vaikeaa. Ei tullut juuri minkäänlaista luottoa valmentajalta. Olin siellä puolitoista vuotta ja ihan muutaman kerran avauskokoonpanossa koko aikana, Väyrynen myöntää suoraan.
- Silloin näki sen, että futis on kova laji. Joku valmentaja tykkää ja joku valmentaja ei tykkää, kaikilla on erilaisia mielipiteitä. Siitä huolimatta urheilijan pitää antaa kaikkensa ja yrittää kehittää itseään.
Viime kevään Väyrynen vietti lainalla Viktoria Kölnissä ja täksi kaudeksi hän siirtyi keltamustien riveistä Dynamo Dresdeniin kaksivuotisella sopimuksella, jossa on optio kolmannesta kaudesta. Pelit jatkuvat siis Saksan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla.
Miksi mahdollisuutta Dortmundissa ei tullut?
- Sitä pitää kysyä ensisijaisesti valmentajalta. Muutaman kerran juttelin seuran managerin kanssa ja häneltä tuli paljon positiivista palautetta, treenit olivat menneet hyvin. Ehkä joku seurasta halusi minut Dortmundiin, mutta en ollut valmentajan valinta, Väyrynen pohtii.
- Turha sitä on spekuloida. Futis on kova laji ja valmentaja päättää, ketkä pelaavat.
Kaikesta huolimatta Väyrynen pyrkii kääntämään Dortmundin ajat positiiviseksi.
- Jotain jäi ehdottomasti käteen ja olihan se mielenkiintoinen kokemus. Näki, että mitä tahansa tekee, ei ole kuvioissa. Sellaista futis välillä on. (yle.fi / 07.10.2015)

simo kirjoitti...

Helsingin Olympiastadionin legendaariset puupenkit tulevat myyntiin ensi viikolla.
Syynä on ensi keväänä alkava stadionin remontti, minkä myötä urheilupyhättöön asennetaan uudet istuimet.
Olympiastadionin penkit tulevat myyntiin Lippupalvelun myyntikanaviin. Lipunmyynti käynnistyy maanantaina 19.10.2015 klo 9.00 alkaen. Penkkien hinnat ovat 18€/kpl, 32€/2 kpl ja 56€/ 4kpl (sisältää lipun toimituskulut). Myynnissä on penkin puiset erilliset osat (penkkipuut). Metallisia jalkoja ei näihin penkkeihin mukaan saa, koska ne ovat pultattu betoniin kiinni, eivätkä ne edes muotonsa takia pysyisi pystyssä. Penkeistä kertyneet varat käytetään lyhentämättömänä uuden Olympiastadionin varustukseen, Stadion-säätiön tiedotteessa kerrotaan.
Erikoisinta koko tempauksessa on se, miten penkin saa itselleen.
- Penkin hankkineille järjestetään Penkkiurheiluviikko 31.10.-8.11., jolloin ostetulla lipulla pääsee sahaamaan penkkipuut irti. Mukaan saa ottaa selkänojan ja istuimen erilliset puiset osat, jotka ovat aistineet runsaasti historiaa ja tapahtumia. Olympiastadion on avoinna penkkiurheiluviikon sahaajille päivittäin kello 12-18. Mikäli penkkejä on jäljellä, voi penkin ostaa myös stadionin torniaulan palvelupisteestä.
Penkkitempausta voi seurata sosiaalisessa mediassa tunnisteella #muistojenstadion. (iltalehti.fi / 16.10.2015)

simo kirjoitti...

Norja törmäsi harmaahousuiseen Királyyn - Unkari eteni EM-kisoihin
Unkari kaatoi Norjan kotonaan 2-1 ja eteni EM-kisoihin yhteismaalein 3-1. Norja hermoili ja hölmöili kuten karsinnan ensimmäisessä osassa. Tamas Kadar syötti Tamas Priskinin kilpajuoksuun Unkarin toppareita Vergard Forrenia ja Evan Hovlandia vastaan. Kun Priskin viritteli, Forren ja Hovland tyrivät toisiaan. Priskin kiitti tilasta ja tälläsi takayläkulmaan: 1-0.

Maalivahdit symboloivat joukkueiden väliä eroja. Norjan Ørjan Nyland pelasi epävarmasti ja pääsi helpon maalin ensimmäisessä osassa. Unkarin pian nelikymppinen Gábor Király meni norjalaisten sisuksiin. Hän torjui lähes kaiken ja dippaili siinä sivussa kulmapotkuja itselleen ensimmäisessä osaottelussa. Yksi dippi oli vähällä päätyä omaan maaliin Ullevaalilla.
Norjan Marcus Pedersen olisi voinut kääntää otteluparin 75. minuutilla. Hän pääsi ampumaan alle seitsemästä metristä, mutta ajoituksen mestari Király peitti.
Hetkeä myöhemmin Norjan Markus Henriksen toheloi pallon omiin: 2-0. Henriksen osui 87. minuutilla myös Unkarin maaliin ja rikkoi Királyn nollan 2-1-osumallaan.
Unkari tuhosi Suomenkin kahdesti samalla konseptilla: vetäytyi ja käänsi pelin salamana ja tehokkaasti. Suomi oppi, että pelit voitetaan ja hävitään rangaistusalueilla.
Unkarin avauksesta puolet pelaa kotimaassa. Suomentappaja Zoltan Gera kärsi sunnuntaina pelikieltoa.
Tämä todellakin oli kaikkien aikojen karsinta. Suomen lohkon kuudesta maasta kolme selviytyi EM-kisoihin.
Unkari pelasi lopputurnauksessa viimeksi 29 vuotta sitten, Meksikon unohtumattomissa MM-kisoissa 1986. Unkari haluaisi unohtaa ainakin avausottelunsa. Neuvostoliitto johti neljän minuutin jälkeen 2-0 ja voitti 6-0. (iltalehti 15.11.2015)

simo kirjoitti...

The 2016 edition of the oldest football tournament for national teams in Europe – the Baltic Cup competition – will be staged from May 29 until June 4 in a new format with games to be carried out in all three Baltic states. As decided in the organizing meeting on November 30 in Riga by the representatives of Latvian, Lithuanian and Estonian Football Federations, the tournament will be carried out without the participation of Finland. The 26th edition of the Baltic Cup will be unveiled on May 29 with a match between Lithuania and Estonia.(http://www.lff.lv / 01.12.2015)

Kai Rustholkarhu kirjoitti...

Ohessa hauska historiikki Amerikan Suomalaisten ja intiaanien yhteiselosta 1600-luvulla

http://www.tiede.fi/artikkeli/tilaajille/suomalaiset_kavivat_intiaanista

T. Kalle

simo kirjoitti...

Huuhkajat Abu Dhabissa Ruotsia (10.1) ja Islantia (13.1.) vastaan

Maalivahdit
Henrik Moisander, FC Lahti
Mika Hilander, Ilves
Markus Uusitalo, HJK

Puolustajat
Hannu Patronen, Sogndal (NOR)
Ville Jalasto, HJK
Daniel O´Shaugnessy, Brentford FC (ENG)
Jukka Raitala, AaB Aalborg (DEN)
Kari Arkivuo, BK Häcken (SWE)
Jarkko Hurme, SJK
Timo Tahvanainen, SJK
Tapio Heikkilä, SJK


Keskikenttäpelaajat
Glen Kamara, Arsenal (ENG)
Johannes Laaksonen, SJK
Mehmet Hetemaj, SJK
Juha Pirinen, RoPS
Simon Skrabb, Gefle IF (SWE)
Rasmus Schüller, BK Häcken (SWE)
Petteri Forsell, IFK Mariehamn
Riku Riski, Rosenborg BK (NOR)


Hyökkääjät
Aleksandr Kokko, RoPS
Teemu Pukki, Bröndby IF (DEN)
Akseli Pelvas, Falkenbergs FF (SWE)
Roope Riski, FK Haugesund (NOR)
(yle.fi 04.01.2016)

simo kirjoitti...

Hieno juttu suomalaisten ja intiaanien yhtäläisyyksistä.
Vielä lisäys. Suomalaisia ja intiaaneja ei toivottu Amerikassa kapakkaan kovan alkoholin käytön johdosta. Kun baarimikko huusi: Keep peace! Niin suomalaiset ymmärsivät tämän maljan kohotukseksi: Kippis!
Tämän tosiasian kuulin Tohtorilta.

simo kirjoitti...

FIFA FIFPro World XI 2015 -tähdistökentällinen

Manuel Neuer, Bayern München

Marcelo, Real Madrid
Thiago Silva, PSG
Sergio Ramos, Real Madrid
Dani Alves, Barcelona

Andres Iniesta, Barcelona
Luka Modric, Real Madrid
Paul Pogba, Juventus

Neymar, Barcelona
Lionel Messi, Barcelona
Cristiano Ronaldo, Real Madrid
(yle.fi 11.01.2016)

simo kirjoitti...

Huuhkajat Puola- ja Norja-otteluihin:

Lukas Hradecky, Eintracht Frankfurt
Niki Mäenpää, Brighton&Hove Albion FC
Jesse Joronen, Fulham FC
Kari Arkivuo, BK Häcken
Joona Toivio, Molde FK
Paulus Arajuuri, Lech Poznan
Markus Halsti, D.C. United
Niklas Moisander, U.C. Sampdoria
Jere Uronen, KRC Genk
Ville Jalasto, HJK
Valtteri Moren, Waasland-Beveren
Alexander Ring, 1.FC Kaiserslautern
Rasmus Schüller, BK Häcken
Roman Eremenko, TsSKA Moskova
Tim Sparv, FC Midtjylland
Thomas Lam, PEC Zwolle
Robin Lod, Panathinaikos FC
Perparim Hetemaj, AC Chievo Verona
Janne Saksela, RoPS
Joel Pohjanpalo, Fortuna Düsseldorf
Kasper Hämäläinen, Legia Warszawa
Teemu Pukki, Brøndby IF

Joukkueenjohto
Hans Backe, päävalmentaja
Markku Kanerva, valmentaja
Jukka Ikäläinen, valmentaja
Antti Niemi, maalivahtivalmentaja
John Wall, videoanalyytikko
Thomas Lyth, tarkkailija
Heikki Kinnunen, lääkäri
Jari-Pekka Keurulainen, fysioterapeutti
Paavo Leiramo, fysioterapeutti
Hannu Kanerva, osteopaatti
Jari Parikka, huoltaja
Timo Walden, tiedottaja
Lennart Wangel, joukkueenjohtaja (palloliitto.fi / 14.03.2016)

simo kirjoitti...

Jalkapallomaajoukkueen historiasta löytyy pitkiä voitottomia putkia. Pisin niistä kesti yli vuosikymmenen.
Hans Backen kausi jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana ei ole alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Huuhkajat ovat hävinneet Backen alaisuudessa kaikki kolme otteluun tekemättä maaliakaan.
Kun maalierokin on Backen ajalta 0–9, joku voisi sanoa, ettei huonommin voi mennä. Hän olisi silti väärässä.
Kun joku valittaa nykyhetken ankeutta, on ollut tapana vedota siihen, että sota-aikana oli paljon rankempaa. Niin teemme nytkin, sillä jalkapallomaajoukkueen synkin jakso alkoi vain kaksi päivää Toisen maailmansodan syttymisen jälkeen 3. syyskuuta 1939.
Sodan runtelema Suomi pelasi 1930- ja 40-luvulla yli vuosikymmenen voittamatta ainuttakaan maaottelua. Tarkalleen voitoton putki kesti kymmenen vuotta ja kahdeksan päivää eli peräti 3 661 vuorokautta.28 ottelun mittainen voitoton putki sisälsi vain neljä tasapeliä ja jätti maalieron yli sata osumaa pakkaselle (20–124). Putki oli venyä kolmelle vuosikymmenelle, mutta katkesi lopulta 11. syyskuuta 1949, kun Suomi voitti vieraskentällä Tanskan 2–0.
Totuus on, että jalkapallomaajoukkueen seuraaminen ei ole ollut Suomessa koskaan kevyttä viihdettä. Soita ja suvantoja on osunut joka vuosikymmenelle.
Suomella on ollut vähintään kymmenen voitottoman maaottelun jaksoja 1950-, 60, 70-, 80-, 90- ja 2000-luvulla. Mittavimman tappioputkensa Huuhkajat pelasi vuosina 1954–56, jolloin se hävisi kymmenen maaottelua peräkkäin.
Toki joukkoon on osunut jokunen ilonhetkikin, kuten suomalaiseen musiikkiin eksyy toisinaan jokunen duurisointu. Suomen jalkapallomaajoukkueen pisin voittoputki on alkuvuodelta 2005 ja se on neljän ottelun mittainen.
03.09.1939-11.09.1949. Otteluja 28. Päiviä 3661. Neljä tasapeliä, 24 tappiota.
10.09.1969-21.06.1972. Otteluja 20. Päiviä 1032. Seitsämän tasapeliä, 13 tappiota.
11.08.1982-27.05.1984. Otteluja 20. Päiviä 625. Kolme tasapeliä, 17 tappiota.
(iltasanomat.fi / 29.03.2016)

simo kirjoitti...

Huuhkajat Belgiaa (Brysseli 1.6.) ja Italiaa (Verona 6.6.) vastaan

Maalivahdit
Lukas Hradecky Eintracht Frankfurt
Niki Mäenpää Brighton & Hove Albion FC
Jesse Joronen Fulham FC

Kenttäpelaajat
Jere Uronen KRC Genk
Kari Arkivuo BK Häcken
Paulus Arajuuri KKS Lech Poznan
Juhani Ojala FC Terek Grozny
Joona Toivio Molde FK
Jukka Raitala Sogndal IL Fotball
Janne Saksela RoPS
Markus Halsti DC United
Valtteri Moren Waasland-Beveren
Ville Jalasto HJK
Thomas Lam PEC Zwolle
Robin Lod Panathinaikos FC (vain Italia)
Tim Sparv FC Midtjylland
Perparim Hetemaj AC Chievo Verona
Roman Eremenko PFC CSKA Moskva
Kasper Hämäläinen Legia Warszawa (vain Belgia)
Alexander Ring 1.FC Kaiserslautern
Teemu Pukki Brøndby IF
Joel Pohjanpalo Fortuna Düsseldorf

simo kirjoitti...

Kuopion Palloseura Oy teki viime tilikaudella tappiota 870 000 euroa. Edelliseltä vuodelta yhtiön taseeseen kirjattiin 711 000 euron tappio.
– Tappioon ja sen suuruusluokkaan olin varautunut. Toki se on liian suuri, eikä se ole kestävä pitkällä aikavälillä. Meidän täytyy pystyä jollain tapaa tervehdyttää tilanne. En ole tappioon millään tapaa tyytyväinen. Itse kuitenkin maksan siitä kaiken, Kuopion Palloseuran pääomistaja Ari Lahti selitti.
– Olemme nyt taloudellisen tappion pohjakosketuksessa, Lahti arvioi.
Lahti näki tappion kasvuun muutaman selkeän tekijän.
– Meidän myynti ei sujunut. Jäimme yhteistyökumppanibudjetissa viime kaudesta. Yleinen taloudellinen tilanne heijastui.
– Laskimme Omar Colleyn kaupasta tulleen kasvattajakorvauksen virheellisesti. Summa olikin puolet pienempi. Lisäksi 2014–2015 melkein koko joukkue jatkoi. Se tarkoitti, että jouduimme maksamaan talvikuukausien palkkoja, Lahti jatkoi.
KuPS lähti tähän kauteen 1,1 miljoonan euron budjetilla, tulostavoitteenaan nollatulos.
– Emme ole budjetissa. Se tarkoittaa, että tulemme tekemään tappiota tänäkin vuonna. Suuruutta en osaa vielä arvioida. Mutta taloudellisesti raskas vuosi on edessä.
Liikemies Lahti on vuosien aikana sijoittanut Kuopion Palloseuraan lähes neljä miljoonaa euroa.
– Niin kauan kun minä olen tässä mukana, niin kaikki laskut maksetaan. (savonsanomat.fi / 31.05.2016)

simo kirjoitti...

Pelastuslaitos helpottaa ilotulitussääntöjä Venetsialaisten aikana

Länsisuomalainen perinne juhlia huvilakauden päättäjäisiä eli Venetsialaisia elokuun viimeisenä viikonloppuna on levinnyt myös Päijät-Hämeeseen. Venetsialaisiin on perinteisesti kuulunut ulkotulet sekä ilotulitteiden ampuminen.
Päijät-Hämeen pelastuslaitos on päättänyt sallia alueellaan ilotulitteiden käytön ilman pelastusviranomaiselle tehtävää ilmoitusta lauantaina 27. elokuuta kello 18-24 taajamien ulkopuolella, vesistöjen läheisyydessä. Päätös koskee kuntia: Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä.
Ilotulitteita ampuessa on huomioitava oma, muiden henkilöiden sekä ympäristön turvallisuus. Ilotulitteista ei saa myöskään olla haittaa esimerkiksi ulkona laiduntaville tuotantoeläimille. Metsäpalovaara-alueella tai kovan tuulen aikana ilotulitteiden ampuminen on kiellettyä. Ilotulitteen ampujan on selvitettävä etukäteen juhlapaikan osoitetiedot, jotta hätäilmoituksen teko on mahdollista.
Ilotulitteiden kanssa tulee noudattaa varovaisuutta!

Ilotulitteiden käyttö sallitaan vain taajamien ulkopuolella 27. elokuuta kello 18-24.
Ilotulitteiden käyttö on kielletty ruohikko- ja metsäpalovaroituksen aikana.
Kaikkien Ilotulitteiden luovuttaminen alle 18-vuotiaille ja päihtyneille on kiellettyä (390/2005 83 §).
Ilotulitteiden ampujan on käytettävä suojalaseja. Myös yleisön on hyvä suojata silmänsä.
Noudata aina ilotulitteiden mukana tulevia käyttöohjeita.
Ilotulitteita saa käyttää ainoastaan ulkona ja aukealla paikalla.
Ilotulitteiden ampuminen parvekkeelta tai väkijoukossa on ehdottomasti kiellettyä.
Valitse ampumapaikka siten, ettei se aiheuta vaaraa ihmisille tai rakennuksille.
Ilotulitteita sytytettäessä on hyvä käyttää sytytyspuikkoa.

Ulkotulet kuuluvat juhlaan, mutta ne eivät ole vaarattomia. Huomioithan niiden sijoittelun yhteydessä ainakin seuraavat asiat:
Sijoita tulet aina palamattomalle alustalle, joita ovat mm. kivi-, betoni-, metalli- tai lasialustat.
Sijoita ne riittävän etäälle kulkuteistä, koska mm. keinokuituvaatteet syttyvät tai sulavat helposti.
Aseta ne paikkaan, jossa ne ovat suojassa tuulelta ja sateelta. Erityistä varovaisuutta tulee noudattaa foliotulien suhteen niiden keveyden vuoksi. Foliotulet kevenevät palaessaan, jolloin tuuli voi helposti siirtää niitä.

Ennen kaikkea muistathan, että tulien polttamista on aina valvottava!

Lisätietoja: riskienhallintapäällikkö Juhani Naskali p. 0440-773 204
Juhani Naskali
riskienhallintapäällikkö
(phpela.fi / 01.08.2016)

simo kirjoitti...

Pelaajat Saksaa ja Kosovoa vastaan:
Lukas Hradecky, Eintracht Frankfurt
Niki Mäenpää, Brighton & Hove Albion FC
Jesse Joronen, Fulham FC
Jere Uronen, KRC Genk
Kari Arkivuo, BK Häcken
Albin Granlund, IFK Mariehamn
Niklas Moisander, SV Werder Bremen
Juhani Ojala, -
Paulus Arajuuri, KKS Lech Poznan
Jukka Raitala, Sogndal IL
Janne Saksela, RoPS
Joni Kauko, Randers FC
Thomas Lam, Nottingham Forest FC
Robin Lod, Panathinaikos FC
Markus Halsti, FC Midtjylland
Roman Eremenko, PFC CSKA Moskva
Rasmus Schüller, BK Häcken
Kasper Hämäläinen, Legia Warszawa
Alexander Ring, 1.FC Kaiserslautern
Teemu Pukki, Brøndby IF
Joel Pohjanpalo, Bayer 04 Leverkusen
Eero Markkanen, AIK
(palloliitto.fi / 24.08.2016)

simo kirjoitti...

Hallitseva maailmanmestari Saksa ja Suomi kohtaavat keskiviikkoiltana jalkapallomaaottelussa. Mittelö on molemmille joukkueille viimeinen valmistava peli ennen MM-karsintoja, jotka alkavat Suomen osalta maanantaina Kosovoa vastaan.

Suomi on kohdannut Saksan historian aikana 22 kertaa, ja saldo on murheellinen: tilillä on vain yksi voitto ja sekin lähes sadan vuoden takaa, vuodelta 1922.

Kuudesti on pelattu tasan ja 15 kertaa on Saksa ollut voitokas. Joukkueiden kohtaamiset 2000-luvulla ovat kuitenkin kaikki päättyneet tasan, ja niihin liittyy mielenkiintoinen fakta: Saksa ei ole kertaakaan ollut johtoasemassa.

Kesäkuussa 2001 Suomi kävi jo 2-0-johdossa Mikael Forssellin kahdella osumalla, ennen kuin Saksa kipusi tasoihin. Antti Muurisen valmentamat joukot johtivat tuota peliä 43 peliminuutin ajan.

Lokakuun 2001 kohtaaminen päättyi maalittomana, ja seuraavan kerran oltiin vastakkain seitsemän vuotta myöhemmin. Yksi Huuhkajien mieleenpainuvimmista otteluista päättyi 3-3, kun Miroslav Klose tasoitti kolmesti Suomen johdon. Stuart Baxterin miehistö johti kamppailua yhteensä 37 peliminuutin ajan.

Viimeisin kohtaaminen maiden välillä nähtiin 2009 Hampurissa. Jonatan Johanssonin osumalla Huuhkajat johti ottelua peräti 79 peliminuutin ajan, mutta Lukas Podolski tasoitti aivan lisäajan kynnyksellä.

Näin Suomi on johtanut 2000-luvun kohtaamisissa otteluita yhteensä 159 peliminuutin ajan, Saksa pyöreät nolla minuuttia. Huuhkajien kannalta tuloksena on kuitenkin ollut "vain" neljä tasapeliä.

Suomen ja Saksan kohtaamiset 2000-luvulla

2.6.2001 Helsinki 2-2
Forssell (29. ja 42.)
Ballack (68.)
Jancker (72.)

6.10.2001 Gelsenkirchen0-0

10.9.2008 Helsinki 3-3
Johansson (33.)
Väyrynen (43.)
Sjölund (53.)
Klose (38., 45. ja 83.)

14.10.2009 Hampuri 1-1
Johansson (11.)
Podolski (90.)

(yle.fi / 31.08.2016)

Lahden Suomalainen Klubi kirjoitti...

SM-liigaseurojen viime kauden (2015-16) tulokset
HIFK +318 000
HPK + 50 000
Ilves -500 000
JYP +52 000
KalPa -395 000
KooKoo +350 000
Kärpät +900 000
Lukko + 73 000 (tilikausi kalenterivuosi 2015)
Pelicans +157 000
SaiPa +418 000
Sport +114 000
Tappara +252 000
TPS -2 206 000
Ässät -324 000
Summat on pyöristetty tuhansiin euroihin. (iltasanomat.fi / 13.09.2016)

Lahden Suomalainen Klubi kirjoitti...

Huuhkajat Islanti- ja Kroatia-otteluihin:

Lukas Hradecky Eintracht Frankfurt
Niki Mäenpää Brighton & Hove Albion FC
Jesse Joronen Fulham FC
Sauli Väisänen AIK
Paulus Arajuuri KKS Lech Poznan
Niklas Moisander SV Werder Bremen
Juhani Ojala SJK
Thomas Lam Nottingham Forest FC
Kari Arkivuo BK Häcken
Janne Saksela RoPS
Alexander Ring 1.FC Kaiserslautern
Markus Halsti FC Midtjylland
Rasmus Schüller BK Häcken
Perparim Hetemaj AC Chievo Verona
Robin Lod Panathinaikos FC
Jere Uronen KRC Genk
Jukka Raitala Sogndal IL
Joel Pohjanpalo Bayer 04 Leverkusen
Roman Eremenko PFC CSKA Moskva
Teemu Pukki Brøndby IF
Eero Markkanen AIK
Kasper Hämäläinen Legia Warszawa
(palloliitto.fi / 24.09.2016)

Lahden Suomalainen Klubi kirjoitti...

Lukas Hradecky, Eintracht Frankfurt
Niki Mäenpää, Brighton & Hove Albion FC
Jesse Joronen, Fulham FC
Kari Arkivuo, BK Häcken
Janne Saksela, RoPS
Paulus Arajuuri, KKS Lech Poznan
Juhani Ojala, SJK
Sauli Väisänen, AIK
Thomas Lam, Nottingham Forest FC
Albin Granlund, IFK Mariehamn
Jukka Raitala, Sogndal IL
Joona Toivio, Molde FK
Markus Halsti, FC Midtjylland
Perparim Hetemaj, AC Chievo Verona
Alexander Ring, 1.FC Kaiserslautern
Robin Lod, Panathinaikos FC
Joni Kauko, Randers FC
Sakari Mattila, SønderjyskE
Rasmus Schüller, BK Häcken
Teemu Pukki, Brøndby IF
Simon Skrabb, Gefle IF
Roope Riski, SJK
Eero Markkanen, AIK

simo kirjoitti...

Suurimmat jalkapalloseurat (Milj. euroa) 2015-2016:
01 Manchester United 689
02 Barcelona 620
03 Real Madrid 620
04 Bayern Munchen 592
05 Manchester City 525
06 Paris Saint-Germain 521
07 Arsenal 468
08 Chelsea 447
09 Liverpool 404
10 Juventus 341
11 Borussia Dortmund 284
12 Tottenham 280
13 Atletico Madrid 229
14 Schalke 04 224
15 AS Roma 218
16 AC Milan 215
17 Pietarin Zenit 197
18 West Ham 192
19 Internazionale 179
20 Leicester 172

Arvokkaimmat seurat (Milj. euroa) 2016:
01 Real Madrid 2906
02 Manchester United 2906
03 Barcelona 2758
04 Bayern Munchen 2153
05 Arsenal 1663
06 Manchester City 1620
07 Chelsea 1453
08 Liverpool 1273
09 Juventus 983
10 Paris Saint-Germain 843

(Talouselämä / 10.02.2017)


simo kirjoitti...

Veikkausliigan seurojen talous 2016:
KuPS -> Liikevaihto 879.804 € / Liiketulos -797.924 €
Inter -> Liikevaihto 760.718 € / Liiketulos -594.910 €
SJK -> Liikevaihto 1.942.839 € / Liiketulos -317.661 €
VPS -> Liikevaihto 1.294.705 € / Liiketulos -293.813 €
KePS -> Liikevaihto 549.603 € / Liiketulos -271.166 €
RoPS -> Liikevaihto 1.220.000 € / Liiketulos -243.000 €
HIFK -> Liikevaihto 972.674 € / Liiketulos -197.461 €
JJK -> Liikevaihto 501.476 € / Liiketulos -74.425 €
Lahti -> Liikevaihto 1.161.426 € / Liiketulos -37.917 €
Ilves -> Liikevaihto 1.112.856 € / Liiketulos +51.548 €
MIFK -> Liikevaihto 1.660.707 € / Liiketulos +311.699 €
HJK -> Liikevaihto 7.945.018 € / Liiketulos +342.849 €
(ESS 09.08.2017)

simo kirjoitti...

Yhteensä Veikkausliigan seurat talous 2016:
Liikevaihto 20.001.826 € / Liiketulos -2.122.181 €

simo kirjoitti...

Tärkeitä päivämääriä:
24. tammikuuta 2018: Kansojen liigojen eri divisioonien alkulohkojen arvonta Sveitsin Lausannessa
syys-, loka-, ja marraskuu 2018: Kansojen liigan alkulohkopelit (kuusi ottelua), viimeiset ottelut 20. marraskuuta
2. joulukuuta 2018: Vuoden 2020 EM-kisojen karsintojen arvonta
21-26. maaliskuuta: Vuoden 2020 EM-kisojen karsintojen avauskierros
kesäkuu 2019: Kansojen liigan A-divisioonan neljä lohkovoittajaa pelaavat Kansojen liigan mestaruudesta
14-19. marraskuuta 2019: Vuoden 2020 EM-kisojen karsintojen viimeinen ottelukierros
22. marraskuuta: Arvonta Kansojen liigasta EM-kisoihin yrittävien joukkueiden kesken
joulukuun alku 2019: EM-kisojen alkulohkojen arvonta
26-31. maaliskuuta 2020: Kansojen liigasta EM-kisoihin yrittävien joukkueiden välinen pudotuspeliturnaus
12. kesäkuuta - 12. heinäkuuta 2020: Jalkapallon EM-kisat 13 eri maassa. (yle.fi / 10.10.2017)

simo kirjoitti...

Päävalmentaja Markku Kanerva on nimennyt ryhmään 21 pelaajaa, joista valtaosa edustaa pohjoismaisia seuroja talvimaaotteluiden tyypilliseen tapaan. Ryhmää täydennetään vielä myöhemmin.

Matkaan Huuhkajat lähtee loppiaisena ja pelaa leirin aikana kaksi ottelua. Vastustajat ja otteluiden alkamisajat vahvistuvat myöhemmin.

Pelaajat Abu Dhabiin:

Jesse Joronen AC Horsens
Hugo Keto Arsenal FC
Walter Viitala Viborg FF
Joel Mero SJK
Kalle Taimi FC Lahti
Kaan Kairinen FC Midtjylland
Juhani Ojala BK Häcken
Daniel O'Shaughnessy Cheltenham Town
Tim Sparv FC Midtjylland
Juho Pirttijoki GIF Sundsvall
Santeri Hostikka FC Lahti
Albin Granlund Örebro SK
Juha Pirinen HJK
Simon Skrabb IFK Norrköping
Rasmus Schüller Minnesota United
Robert Taylor AIK
Joona Toivio Molde FK
Jasse Tuominen BATE Borisov
Pyry Soiri FC Shakhtyor Soligorsk
Benjamin Källman FC Inter
Riku Riski Odds BK

Joukkuetta täydennetään myöhemmin. / (palloliitto.fi / 22.12.2017)

simo kirjoitti...

Alle 16-vuotiaiden (2002) poikien maajoukkue leireilee Eerikkilässä 6. – 8. helmikuuta.
Päävalmentaja Erkka V. Lehtola on nimennyt leirille 29 pelaajan vahvuisen ryhmän. Leiri on uuden vuoden lähtölaukaus tälle ikäluokalle, jonka tähtäin on tulevana syksynä alkavassa EM-karsinnassa.

Pelaajat leirille:
Matias Riikonen MYPA
Matias Niemelä FC Espoo
Lucas Bergström TPS
Lauri Kesti HJS
Juho Lehtiranta HJK
Leo Ussher HJK
Veeti Mustonen OLS
Tony Miettinen KuPS
Juuso Anttila KTP
Jussi Niska RoPS
Kasper Eriksson FCFJ
Samuel Anini Jr PKKU
Santeri Väänänen HJK
Tuukka Partanen KuPS
Juho Ojanen FC Honka
Pietro Kytölaakso FF Jaro
Juho Kilo KäPa
Roope Kantola FC Inter
Eetu Vahekoski FC Jazz
Matti Peltola HJK
Doni Arifi FC Honka
Khamis Maki VPS
Eetu Rissanen PK-37
Naatan Skyttä Ilves
Eetu Mömmö Ilves
Martin Salin FC Honka
Nooa Laine JJK
Mustafa Beyai FC Espoo
Kaarlo Rintamäki JJK (palloliitto.fi / 23.01.2018)

Anonyymi kirjoitti...

Ruoka-arvostelu El Toro Lahti 1.3.2018
Ossi:
-Hinta: 3,5
-Viihtyvyys: 3,7
-Ruoka: 4,0

Olli:
-Hinta: 3,4
-Viihtyvyys: 3,6
-Ruoka: 3,8

simo kirjoitti...

Lukas Hradecky, Eintracht Frankfurt
Jesse Joronen, AC Horsens
Anssi Jaakkola, Reading FC
Juhani Ojala, BK Häcken
Joona Toivio, KS Nieciecza
Kalle Taimi, FC Lahti
Paulus Arajuuri, Brøndby IF
Sauli Väisänen, SPAL
Jere Uronen, KRC Genk
Tim Sparv, FC Midtjylland
Rasmus Schüller, Minnesota United
Alexander Ring, New York City FC
Juha Pirinen, HJK
Syksyn Kansojen liigaan valmistautuva Suomi kohtaa 23. maaliskuuta Makedonian ja 26. maaliskuuta Maltan:
Moshtagh Yaghoubi, HJK
Thomas Lam, FC Twente
Robin Lod, Panathinaikos FC
Glen Kamara, Dundee FC
Fredrik Jensen, FC Twente
Teemu Pukki, Brøndby IF
Robert Taylor, AIK
Kasper Hämäläinen, Legia Warszawa
Akseli Pelvas, HJK
Pyry Soiri, FC Shaktyor Soligorsk
Joel Pohjanpalo, Bayer 04 Leverkusen (yle.fi /13.3.2018)

simo kirjoitti...

Huuhkajat Romania- ja Valko-Venäjä -otteluihin:
Lukas Hradecky Bayer 04 Leverkusen
Walter Viitala Viborg FF
Anssi Jaakkola Reading FC
Joona Toivio KS Nieciecza
Jukka Raitala *) Montreal Impact
Henri Toivomäki KuPS
Albin Granlund Örebro SK
Sauli Väisänen SPAL
Markus Halsti FC Mitdtjylland
Jere Uronen KRC Genk
Juha Pirinen HJK
Tim Sparv FC Midtjylland
Rasmus Schüller *) Minnesota United
Moshtagh Yaghoubi HJK
Thomas Lam FC Twente
Robin Lod Panathinaikos FC
Glen Kamara Dundee FC
Robert Taylor Tromsø IL
Pyry Soiri FC Shaktyor Soligorsk
Simon Skrabb IFK Norrköping
Tim Väyrynen Hansa Rostock
Rasmus Karjalainen KuPS
Berat Sadik -

simo kirjoitti...

Suomi kohtaa Unkarin 8. syyskuuta Tampereella ja Viron 11. syyskuuta Turussa.
Joukkuetta täydennetään tällä viikolla vielä kahdella pelaajalla.

Maalivahdit:
Lukas Hradecky Bayer 04 Leverkusen
Jesse Joronen FC København
Anssi Jaakkola Reading FC

Puolustajat:
Paulus Arajuuri Brøndby IF
Albin Granlund Örebro SK
Henri Toivomäki KuPS
Jukka Raitala Montreal Impact
Sauli Väisänen FC Crotone
Joona Toivio BK Häcken
Jere Uronen KRC Genk

Keskikenttäpelaajat:

Rasmus Schüller Minnesota United
Tim Sparv FC Midtjylland
Glen Kamara Dundee FC
Markus Halsti Esbjerg Fb
Robert Taylor Tromsø IL
Pyry Soiri Admira Wacker

Hyökkääjät:
Simon Skrabb IFK Norrköping
Robin Lod Sporting Gijon
Jasse Tuominen FK Bate Borisov
Rasmus Karjalainen KuPS
Teemu Pukki Norwich City FC

simo kirjoitti...

Ravintolamaailman eräänlaiset Oscarit, eli Michelin-tähdet Pohjoismaihin julkistettiin tänään illalla Tanskan Århusissa.
Gaalassa palkittiin uutena yhden tähden ravintolana Eero Vottosen luotsaama helsinkiläisravintola Palace. Tähdessä oli myös historiallinen ulottuvuus: ravintola sai aikoinaan Suomen ensimmäisen Michelin-tähden vuonna 1987.
– Tuntuu mahtavalta, että kaikkeen tekemiseemme ladattu iso intohimo on havaittu myös Suomen rajojen ulkopuolella. Olen tästä tunnustuksesta todella iloinen, sanoo Vottonen.
Palacen tiedotteessa Vottonen korostaa tiimityön merkitystä. Hän on alusta alkaen halunnut, että Palacella on keskeinen rooli myös uusien kokkilupausten kouluttamisessa.
– Tällaisilla palkinnoilla on myös tästä näkökulmasta tärkeä merkitys. Nuoret kokit näkevät, että kovalla työllä voi päästä maailman huipulle, jatkaa Vottonen.
35-vuotias Vottonen on jo ehtinyt luoda pitkän uran. Hän on voittanut Vuoden Kokki -kilpailun, kultaa Maailman keittiömestariliiton Global Chef Challenge -kilpailussa ja Suomen Gastronomian Akatemian Kokkien Kokki -palkinnon. Maailman arvostetuimmassa kokkien kilpailussa, Bocuse d'Orissa, Vottonen edusti Suomea kilpailukaudella 2016–2017.
Viisi ravintolaa säilytti tähtensä
Viime vuonna yhden tähden saaneet ravintolat säilyttivät tähtensä. Ne ovat Ask, Demo, Grön, Olo sekä Ora.
Michelin-tähti on kansainvälinen luokitus maailman parhaille ravintoloille ja niiden keittiömestareille. Tähtiä on myönnetty vuodesta 1930 lähtien.
Tähtiä annetaan yhdestä kolmeen. Yhden tähden ravintola merkitsee, että ravintola on erittäin hyvä omassa luokassaan. Kaksi tähteä tarkoittaa, että ravintolaan kannattaa poiketa suunnitellulta matkareitiltä, sillä henkilökunnan taidot ovat erinomaiset.
Uusia kahden tähden ravintoloita Pohjolaan tuli kaikkiaan kolme: Köpenhaminan Noma, Tukholman Gastrologik ja Färsaarilla sijaitseva Koks.
Jaossa myös erikoispalkintoja
Ensimmäistä kertaa jaettiin myös Pohjoismaihin kolme erikoismainintaa: kestävän kehityksen palkinnon sai ravintola Credo Norjan Trondheimista, nuoren chefin palkinnon sai juuri pakitusta Koks-ravintolasta Poul Adrian Ziska ja hyvästä palvelusta erityspalkittiin tanskalainen ravintola Henne Kirkeby Kro.
Michelinin Pohjoismaiden oppaassa listataan myös niin sanotun Bib Gourmand -symbolin saaneet ravintolat. Sen kerrotaan ilmaisevan ravintolan tasaisen hyvää laatua ja hinta-laatusuhdetta. Suomen listalta putosi yksi ravintola, Emo.
Suomalaisia Bib Gourmand -ravintoloita ovat Boulevard Social, Farang, Gaijin ja Jord.
Kaikkiaan Pohjolassa on tänä vuonna kolme kolmen tähden ravintolaa, kymmenen kahden tähden ravintolaa, 51 yhden tähden ravintolaa ja 34 Bib Gourmand -ravintolaa.
Kolmen tähden ravintoloita ovat tanskalainen Geranium, ruotsalainen Frantzen ja norjalainen Maaemo. (18.02.2019 / yle.fi)

simo kirjoitti...

Suomen Gastronomien Seura ry:n Vuoden ravintola -tunnustukset:
2020 Ravintola Aanaar, Inari
2019 Ravintola Chapter, Helsinki
2018 Ravintola Kaskis, Turku
2017 Ravintola Grön, Helsinki
2016 Ravintola Roux, Lahti
2015 Ravintola SPIS, Helsinki
2014 Ravintola Ask, Helsinki
2013 Ravintola Chef & Sommelier, Helsinki
2012 Ravintola Muru, Helsinki
2011 Ravintola C, Tampere
2010 Ravintola Juuri, Helsinki
2009 Ravintola OLO, Helsinki
2008 Ravintola Postres, Helsinki
2007 Ravintola Savoy, Helsinki
2006 Ravintola Demo, Helsinki
2005 Ravintola George, Helsinki
2004 Palace Gourmet, Helsinki
2003 Panimoravintola Herman, Turku
2001 G.W. Sundmans, Helsinki
2000 Chez Dominique, Helsinki
1999 Ravintola Savoy, Helsinki
1998 Kanavaranta, Helsinki
1996 Lyon, Helsinki
1994 Safka, Helsinki
1993 Pamir, Strand Inter-Continental, Helsinki
1992 Julia, Turku
1991 Lehtovaara, Helsinki
1990 Amadeus, Helsinki
1989 Ravintola Henrik´s, Tampere
1988 Ravintola Bellman, Helsinki
1987 Ravintola George, Helsinki
1986 Celine, Helsinki
1985 Palace Gourmet, Helsinki
(iltalehti.fi / 06.02.2020)

Lahden Suomalainen Klubi kirjoitti...

Päävalmentaja Markku Kanerva on julkistanut Huuhkajien miehistön jalkapallon Kansojen liigan avausotteluihin. Suomi kohtaa Walesin 3. syyskuuta Helsingin Olympiastadionilla ja Irlannin 6. syyskuuta vieraskentällä Dublinissa. Lohkon neljäs maa on Bulgaria.

Suomen ja Walesin ottelun pelaaminen Olympiastadionilla varmistui vasta keskiviikkona, kun Suomen Palloliitto tiedotti saaneensa poikkeusluvan tapahtuman järjestämiseen.

Huuhkajat Kansojen liigan avaustaistoihin
Lukas Hradecky, Bayer 04 Leverkusen
Jesse Joronen, Brescia Calcio
Anssi Jaakkola, Bristol Rovers FC
Paulus Arajuuri, Pafos FC
Leo Väisänen, IF Elfsborg
Juhani Ojala, Vejle Boldklub
Sauli Väisänen, AC Chievo Verona
Daniel O’Shaughnessy, HJK
Albin Granlund, Örebro SK
Jere Uronen, KRC Genk
Nicholas Hämäläinen, Queen’s Park Rangers FC
Nikolai Alho, HJK
Tim Sparv, AEL Larissa
Glen Kamara, Rangers FC
Joni Kauko, Esbjerg fB
Thomas Lam, PEC Zwolle
Pyry Soiri, Esbjerg fB
Ilmari Niskanen, KuPS
Santeri Hostikka, Pogon Szczecin
Robert Taylor, SK Brann
Teemu Pukki, Norwich City FC
Jasse Tuominen, BK Häcken
Joel Pohjanpalo, Bayer 04 Leverkusen
Rasmus Karjalainen, Örebro SK
Fredrik Jensen, FC Augsburg
(yle.fi / 27.08.2020)

simo kirjoitti...

Huuhkajat syyskuun 2021 otteluissa:
Jesse Joronen Brescia Calcio
Lukas Hradecký Bayer 04 Leverkusen
Joona Toivio BK Häcken
Leo Väisänen IF Elfsborg
Paulus Arajuuri Anorthosis Famagusta FC
Daniel O’Shaughnessy HJK
Robert Ivanov Warta Poznan
Jere Uronen Stade Brestois 29
Jukka Raitala Minnesota United FC
Nikolai Alho MTK Budapest
Nicholas Hämäläinen Los Angeles Galaxy
Pyry Soiri Esbjerg fB
Glen Kamara Glasgow Rangers
Onni Valakari Pafos FC
Rasmus Schüller Djurgårdens IF
Robert Taylor SK Brann
Tim Sparv HJK
Kaan Kairinen Lillestrøm SK
Urho Nissilä KuPS
Jasin Assehnoun FC Emmen
Santeri Hostikka HJK
Fredrik Jensen FC Augsburg
Joel Pohjanpalo Bayer 04 Leverkusen
Marcus Forss Brentford FC
Teemu Pukki Norwich City

simo kirjoitti...

La 26.3.2022 klo 18.00 Suomi - Islanti
Ti 29.3.2022 klo 19.00 Suomi - Slovakia
Ajat Suomen aikaa

Ottelut ovat katsottavissa Elisa Viihde Viaplay -palvelussa ja V Sport+ Suomi -kanavalla.

Huuhkajat maaliskuun maaotteluissa:
Lukas Hradecky, Bayer 04 Leverkusen
Jesse Joronen, Brescia Calcio
Carljohan Eriksson, Dundee United FC
Robert Ivanov, Warta Poznan
Daniel O’Shaughnessy, Karlsruher SC
Miro Tenho, HJK
Leo Väisänen, IF Elfsborg
Sauli Väisänen, Cosenza Calcio
Richard Jensen, Roda JC
Nikolai Alho, Volos NPS
Ilmari Niskanen, Dundee United FC
Jere Uronen, Stade Brestois 29
Lassi Lappalainen, CF Montréal
Miska Ylitolva, HJK
Urho Nissilä, Suwon FC
Glen Kamara, Rangers FC
Rasmus Schüller, Djurgårdens IF
Robert Taylor, Inter Miami CF
Onni Valakari, Pafos FC
Lucas Lingman, Helsingborgs IF
Marcus Forss, Hull City
Joel Pohjanpalo, Caykur Rizespor
Teemu Pukki, Norwich City
Robin Lod, Minnesota United FC
Benjamin Källman, FC Inter

simo kirjoitti...

Suomen 50 parasta ravintolaa vuonna 2022

01 Palace, Helsinki
02 BasBas, Helsinki
03 Savoy, Helsinki
04 Alexanderplats Brasserie & Pub, Helsinki
05 Grön, Helsinki
06 Bardot, Helsinki
07 Vinkkeli, Helsinki
08 Kaskis, Turku
09 Finnjävel Salonki & Sali, Helsinki
10 Olo, Helsinki
11 Kuurna, Helsinki
12 Inari, Helsinki
13 Muru, Helsinki
14 Demo, Helsinki
15 Nolla, Helsinki
16 Boulevard Bar & Seafood, Helsinki
17 Bona Fide, Helsinki
18 Mami, Turku
19 Mat Distrikt, Helsinki
20 Ora, Helsinki
21 C, Tampere
22 Luovuus kukkii kaaoksesta, Helsinki
23 Smör, Turku
24 Brasa, Helsinki
25 Nokka, Helsinki
26 Ego, Helsinki
27 Aanaar, Inari
28 Kakolanruusu, Turku
29 Kajo, Tampere
30 Wino, Helsinki
31 Wellamo, Helsinki
32 Ravinteli Huber, Tampere
33 Bistro O Mat Tapiola, Espoo
34 Fiasco?, Helsinki
35 Kosmos, Helsinki
36 Pastis, Helsinki
37 The Bull & The Firm, Helsinki
38 Ostroferia, Oulu
39 Hejm, Vaasa
40 Gastro Cafe Kallio, Helsinki
41 SicaPelle, Porvoo
42 Emo, Helsinki
43 Sky Kitchen & View, Rovaniemi
44 Hotelli Punkaharju, Savonlinna
45 Tapio, Posio
46 Tintå, Turku
47 Vår, Porvoo
48 Bistro O Mat Kirkkonummi
49 Latitude 25, Helsinki
50 NOOA, Turku

Lahden Suomalainen Klubi kirjoitti...

Huuhkajat maaliskuun EM-karsintaotteluissa:

Lukas Hradecky, Bayer 04 Leverkusen
Jesse Joronen, Venezia FC
Viljami Sinisalo, Aston Villa
Robert Ivanov, Warta Poznan
Leo Väisänen, Austin FC
Richard Jensen, Gornik Zabrze
Arttu Hoskonen, Cracovia
Nikolai Alho, Volos NPS
Ilmari Niskanen, Dundee United FC
Pyry Soiri, HJK
Tuomas Ollila, HJK
Glen Kamara, Glasgow Rangers FC
Rasmus Schüller, Djurgårdens IF
Robert Taylor, Inter Miami CF
Robin Lod, Minnesota United FC
Kaan Kairinen, Sparta Praha
Anssi Suhonen, Hamburger SV
Niilo Mäenpää, Warta Poznan
Teemu Pukki, Norwich City FC
Marcus Forss, Middlesbrough FC
Joel Pohjanpalo, Venezia FC
Benjamin Källman, Cracovia
Fredrik Jensen, FC Augsburg
Oliver Antman, FC Groningen

simo kirjoitti...

Suomen 50 parasta ravintolaa 2024

1. Ravintola Palace
2. Grön, Helsinki, Paras muutoksentekijä Toni Kostian
3. BasBas, Helsinki, Paras tunnelma
4. Kaskis, Turku
5. Savoy, Helsinki
6. Vinkkeli, Helsinki
7. Smör, Turku
8. Luovuus kukkii kaaoksesta, Helsinki
9. Bona Fide, Helsinki
10. Bistro Bardot, Helsinki
11. Vår, Porvoo
12. Le Coucou Vert, Helsinki, Paras nousija
13. Café Savoy, Helsinki
14. Demo, Helsinki
15. Alexanderplats, Helsinki
16. Olo, Helsinki
17. Kuurna, Helsinki
18. Ravintola 305, Helsinki, Paras tulokas
19. Brasa, Helsinki
20. Kajo, Tampere
21. Ristorante Scolare, Helsinki
22. Finnjävel Salonki, Helsinki
23. Wellamo, Helsinki
24. Nolla, Helsinki, Paras olutlista
25. Boulevard Bar & Seafood, Helsinki
26. Mami, Turku
27. Ravinteli Huber, Tampere
28. Muru, Helsinki, Paras viinilista
29. SicaPelle, Porvoo
30. Solitary, Rantasalmi
31. Outo, Helsinki, Paras innovatiivinen ravintola
32. Ragu, Helsinki
33. Nokka, Helsinki
34. Le Ankka, Helsinki
35. Bistro Gina, Helsinki
36. Pastis, Helsinki
37. Mat Distrikt, Helsinki
38. Bistro O mat, Kirkkonummi
39. Kosmos, Helsinki
40. Gastro Cafe Kallio, Helsinki
41. The Bull & The Firm, Helsinki
42. Goose Pastabar, Helsinki
43. Sky Kitchen & View, Rovaniemi
44. LiV, Tampere
45. Bistro Le Coin, Helsinki
46. Pompier Espa, Helsinki
47. Tertin Kartano, Mikkeli
48. Bistro Eloisa, Tampere
49. Spis, Helsinki
50. Ravinteli Bertha, Tampere

iltalehti.fi / 13.03.2024

simo kirjoitti...

Michelin Guide Nordic Countries -opas 2024 / 27.05.2024

Palace, Helsinki (**)
Kaskis, Turku (*)
Demo, Helsinki (*) (ravintola lopettaa heinäkuun lopussa)
Finnjävel Salonki, Helsinki (*)
Olo, Helsinki (*)
Grön, Helsinki (*)
Vår, Porvoo (*)
The Room, Helsinki (*)
Tapio, Kuusamo (*)

simo kirjoitti...

Huuhkajat kesäkuun A-maaotteluissa:
Lukas Hradecky, Bayer 04 Leverkusen
Jesse Joronen, Venezia FC
Viljami Sinisalo, Aston Villa FC
Robert Ivanov, Eintracht Braunschweig
Richard Jensen, Aberdeen FC
Miro Tenho, Djurgårdens IF
Matti Peltola, D.C. United
Leo Väisänen, Austin FC
Nikolai Alho, Volos NPS
Ilmari Niskanen, Exeter City
Tuomas Ollila, Paris FC
Pyry Soiri, CS Universitatea Craiova
Tomas Galvez, Manchester City
Glen Kamara, Leeds United
Robin Lod, Minnesota United FC
Anssi Suhonen, Hamburger SV
Urho Nissilä, Puskás Akadémia FC
Leo Walta, IK Sirius
Niilo Mäenpää, Warta Poznan
Teemu Pukki, Minnesota United FC
Joel Pohjanpalo, Venezia FC
Benjamin Källman, Cracovia
Juho Talvitie, Lommel SK
Oliver Antman, FC Nordsjaelland
Casper Terho, Union Saint-Gilloise