Marienplatz ja Neues Rathaus |
Kulttuurin
keskus
Eteläisen
Saksan suurin kaupunki München on samalla kertaa sekä historian
aarreaitta että kulttuurin helmi. Kaupunki on myös Saksan
vauraimpia seutuja sekä portti Alpeille, joilla avautuvat
huikaisevat ulkoilumaastot. Kaupunki on vilkas ja monikulttuurinen
turistikohde, joka tarjoaa jokaiselle jotakin. Baijerin vapaavaltion
ilmapiiri on rento ja yritteliäs. Saksalaisten suosikkikohde on myös
ulkomaalaisille vierailun arvoinen.
Turistille
Baijeri on niin monipuolinen, että vierailuun pitää varata useampi
päivä aikaa, mikäli haluaa nähdä edes tärkeimmät kohteet.
Keskipäivän kuuma aika on hyvä viettää sisätiloissa,
esimerkiksi museoissa, joissa ei kuitenkaan ole välttämättä
ilmastointia.
München
mainostaa itseään lauseella ”München – Weltstadt mit Herz”,
siis maailmankaupunki, jolla on sydäntä. Väitteelle on todella
pohjaa monipuolisuudellaan mykistävässä kaupungissa!
Liikkuminen
Suomesta
ainakin Finnair lentää suoraan Müncheniin, jonne kätevintä on
saapua aamulla. Lentokentältä on helpointa tulla kaupunkiin junalla
S8, jonka lippu keskustavyöhykkeelle maksoi 12,40 euroa kesällä
2017. Junassa saattaa olla lipuntarkastuksia, joihin on syytä
varautua. Matka kestää noin 40 minuuttia. Toinen junayhteys on S2,
jolla on helpointa tulla kaupungin länsipuolelle. Taksi maksaa
lentokentältä keskustaan noin 40 - 50 euroa, ja kulkeminen
virallisilla takseilla on turvallista.
Kaupungissa
on erinomainen julkisen liikenteen verkosto, ja vanhan kaupungin
ydinkeskustan alueella on kätevintä liikkua jalan tai pyörällä,
sillä kaupungissa on myös hyvät pyörätiet – tosin
kaupunkilaiset eivät juuri kypärää käytä.
Julkisen
liikenteen verkosto kattaa metron eli U-junan lisäksi S-junat eli
maanpäälliset junat, joilla pääsee lähiöihin, sekä
raitiotievaunut (T) ja bussit (B). Sama lippu käy kaikkiin
kulkuvälineisiin, ja lippuja voi ostaa mm. kioskeista, hotelleista
yms., joissa on K-tunnus, sekä kuljettajilta ja asemien
automaateista. Liput pitää itse leimata, ja sakkomaksu ilman lippua
kulkevalle on 40 euroa. Kertalippu on hinnaltaan noin 2 euroa, ja
päivälippu on edullisin, mikäli kulkee useampia matkoja päivässä.
Kun menee keskusta-alueen ulkopuolelle, pitää ostaa laajempi
vyöhykelippu. Suurin puute julkisessa liikenteessä on melko yleinen
ilmastoinnin puute.
Ruokailu
Parhaat
ruokapaikat ovat ydinkeskustassa, mutta ne ovat samalla kalleimmat.
Ruokailu lounaspaikoissa on tasoltaan Suomen hinnoissa, mutta
ydinkeskustassa iltaruokailu saattaa olla Suomea kalliimpaa. Kahden
hengen iltaruokailu juomineen maksaa yleensä vähintään noin 35
euroa. Siirtymällä pari korttelia sivummalle hintataso usein
alentuu selvästi. Ravintoloiden tarjontaan voi myös yleensä
perehtyä rauhassa. Palvelu on suomalaista miellyttävää, nopeaa ja
rehellistä. Juomarahaa ei tarvitse erikseen maksaa, sillä se on
mukana hinnassa.
Paikallinen
oluenvalmistus on lainsäädännöllä tarkasti säännelty, ja
monissa paikoissa onkin erilaisia oluita lähiseudulta. Lisäksi olut
on usein Suomea halvempaa, joten hyvien oluiden ystävälle kaupunki
on mukava paikka. Lisäksi kaupunki on erityisesti liharuoan ystävien
helmi, siksi paljon tarjontaa on kaikille olemassa.
Ehdoton
ykköskohde vierailijoille on ravintola Hofbräuhaus, jonka nykyinen
rakennus on vuodelta 1896, mutta oluttuvan on perustanut herttua
Vilhelm V jo vuonna 1589. Massiivinen oluttupa on ainakin
kertavierailun arvoinen. Ruoka on lihapitoista ja tarjoilu
asiallista, mutta kova ja iloinen meteli sekä paksu ilma, valtavan
suuri sali pitkine pöytineen ja kaikuineen voi olla korville liikaa.
Paikka on historiallinen myös siksi, että siellä Hitler julkisti
natsipuolueen ainoan puolueohjelman vuonna 1920.
Hotelleissa
saatava mannereurooppalainen aamupala on laaja ja ravitseva. Sen
avulla selviää hyvin iltapäivään asti.
Vierailukohteita
München
on vierailukohteena laaja ja monipuolinen. Turistin pitää poimia
virrasta muutama kohde päivää kohden oman kiinnostuksensa mukaan.
Kaupungin museoihin
on mahdollista hankkia ns. München-kortti erimittaisille
ajanjaksoille kansainvälisen käytännön mukaan. Kortti on
edullinen, mikäli kaupungissa viipyy pitempään yhtäjaksoisesti.
Lisäksi kolmen tai neljän päivän liikennelipuilla saa alennusta
mm. museoissa.
Dachaun
keskitysleiri on ilmainen, kaikille tarkoitettu kohde, jossa
esitellään natsien hallinnon ensimmäisessä poliittisten vankien
vankilassa, kuinka hirmuhallinto toimi. Keskitysleirissä on paljon
tarinoita ihmisistä lukujen takana, ja ne kertovat tarinoita, joissa
ei juuri ole onnellisia loppuja. Museoon pääsee junalla Dachaun
aseman kautta, josta paikallisbussi vie suoraan noin neljän
kilometrin päässä olevan leirin portille.
Resident
on Wittelsbach-suvun aarrekammioineen upea vierailukohde aivan
ydinkeskustassa. Yli sadan huoneen rakennukseen tutustuminen on monen
tunnin urakka, mutta ehdottomasti vaivan arvoinen, sillä se
huipentuu aarrekammioon, jossa esitellään Wittelsbach-suvun yli
tuhannen vuoden aikana kerättyjä kalleuksia.
Olympiakeskus
on vuoden 1972 olympialaisia varten rakennettu kokonainen kisakylä
huvipuistoineen ja asuntoineen. Näkötorni on avoinna lähes
puoleenyöhön, ja sieltä avautuu upea näkymä paitsi koko
alueeseen myös kaupunkiin. Alueelle tulee oma metrolinja, ja aseman
vieressä on myös BMW:n oma museo, oman tehtaan vieressä.
Kaupunkia
halkovan Isar-joen saarelle rakennettu yli viisihehtaarinen Euroopan
suurin tiede- ja teknologiamuseo on yksi Münchenin ehdottomista
vetonauloista. Oskar von Millerin perustama museo on vuodelta 1903,
ja nykyinen museorakennus on tehty vuonna 1925. Museo perehtyy
laajalti tieteen eri haaroihin omissa osastoissaan ja on samalla
interaktiivinen ja monipuolinen. Museossa on myös lapsille ihan oma
osasto, joten talossa saa tarvittaessa viihdyttyä koko päivän.
Mikäli
haluaa tutustua Baijeriin laajemmin, kannattaa lähiseuduille tehdä
päiväretkiä tai puolipäiväretkiä, sillä nopeat junayhteydet
ovat siksi edullisia, että vieraassa kaupungissa ei välttämättä
tarvitse olla yötä.
Hitlerin päämaja Kehlenstein eli Kotkanpesä |
Obersaltbergin
kylä noin 150 kilometrin päässä idässä on erikoinen kohde, ja
siellä on entisen natsipuolueen sodan johtokeskuksen paikalle
rakennettu natsien historian dokumentointikeskus, jonka alla on
säilytetty natsien keskenjäänyt bunkkeriverkosto. Sinne Hitlerin
suunniteltiin vetäytyvän sodan loppuvaiheessa, mutta natsien johdon
toive ei koskaan toteutunut. Vierailun helmi on nousu
erikoisvalmisteisilla busseilla serpentiinistä, kapeaa nauhatietä
pitkin vuoren huipulle. Loppunousu tehdään kullanhohtoisella
hissillä Kehlensteinin huvilaan, jonka natsipuolue antoi Hitlerille
50-vuotislahjaksi. Huvila sijaitsee yli 1800 metriä merenpinnan
yläpuolella, ja näkymät ovat sieltä huikaisevat. Vierailu on
ehdottomasti vaivan arvoinen.
Baijerin
helmi
Baijerilaiseksi
kaupungiksi München ei ole kovin vanha. Keskiajalla, kun
lähikaupungit Nürnberg, Augsburg, Landshut ja Regensburg
kukoistivat, asui Münchenissä vain benediktiiniläismunkkeja.
Kaupunki tunnettiin 700-luvulta alkaen nimellä Zu
den Munichen.
Ilmaus on murteellinen kirjakielen muodosta zu
den Mönchen eli ”Munkkien paikka”.
Kaupungin vaakunassa on kuvattuna Müncher Kindl, lapsi munkin
asussa.
Verrattain
nuorena kaupunkina suhteessa lähialueen muihin kaupunkeihin München
on noussut Baijerin ja yhdeksi Saksan merkittävimmistä
kaupungeista. Monille suomalaisille kaupunki on tuttu rikossarjasta
Kettu,
jonka pääpoliisiasemaa voi käydä katsomassa aivan
ydinkeskustassa. Samalla kaupunki on miellyttävä vierailukohde
erityisesti kulttuurista ja historiasta pitäville!
Lahden
Suomalainen Klubi teki matkan Müncheniin heinäkuussa 2017.
Päälähteet:
Altman,
Jack, München ja Baijeri. Matkaopas. Tammi, 2014.
Ledig,
Elfi. Top 10 München. WSOY, Helsinki 2011.
www.pienimatkaopas.com.
Wikipedia.