2009-07-29

Istanbul - maailman ainoa kahden mantereen kaupunki


Itä-Rooman keisari Konstantinus Suuren nimeä kantava Konstantinopoli eli kreikan kielellä Byzantion, suomeksi Bysantti (vuosina noin 330 - 1930) ja viikinkien jo 800 - 900 -luvuilla idän matkoillaan tavoittama Miklagård on vuodesta 1930 tunnettu virallisesti sen satoja vuosia vanhalla turkkilaisella nimellä Istanbul. Kaupunki on maailman ainoa kahdella mantereella sijaitseva kaupunki ja samalla yksi maailman suurimmista kaupungeista - suur-Istanbulissa arvioidaan olevan noin 16 miljoonaa asukasta, kun huomioidaan myös muualta Turkista tulleet siirtolaiset.

Istanbul lasketaan maailman kahdenkymmenen suurimman kaupunkialueen joukkoon. Pääkaupungin nyky-Turkin perustaja Mustafa Kemal Atatürk siirsi Ankaraan sisämaahan, kun Turkista tuli tasavalta vuonna 1923. Turkkilaisen Osmannien valtakunnan haltuun kaupunki siirtyi vuonna 1453, ja he tekivät siitä pääkaupunkinsa.

Istanbulin valtava laajuus ja sijainti Marmaranmeren pohjukassa Bosborinsalmen molemmin puolin Euroopan puoleisessa Traakiassa ja Aasian Anatoliassa asettaa haasteita myös matkaajalle, vaikka vanha kaupunki tunnettuine maamerkkeineen on selkeä ja kohteet hyväkuntoiselle kävelymatkan päässä toisistaan. Kesän polttava kuumuus vaatii totuttelua ja hyvän suojautumisen auringon paahteelta.

Valtaosa Istanbulin asukkaista on sunnimuslimeja, mutta kaupungissa asuu myös noin kaksi miljoonaa kurdia, joista suurin osa on muuttanut kaupunkiin Turkin kurdialueiden levottomuuksien takia 1980- ja 1990-luvuilla. Armenialaisia kaupungissa asuu 40 000 - 70 000, ja he ovat kaupungin suurin ei-islamilainen vähemmistö. Kreikkalaisväestö on supistunut muutamaan tuhanteen, ja Fenerin kaupunginosassa toimii kreikkalaisortodoksisen kirkon patriarkaatti, jonka alainen on virallisesti myös Suomen ortodoksikirkko. Juutalaisia kaupungissa on vajaa 30 000. Bruttokansantuote kaupungissa on henkilöä kohden vuoden 2005 tilaston mukaan noin puolet korkeampi kuin keskimäärin muualla Turkissa, noin 7000 - 7500 USA:n dollaria. Kaikkiaan kaupunki on siten suuri kansojen sulatusuuni ja risteyskohta idän ja lännen välillä.

Istanbul on Turkin suurin kaupunki ja maan talouden, viihteen ja kulttuurin keskus. Kaupungissa yhdistyvät pilvenpiirtäjineen ja moderneine ostoskatuineen elämä suurkaupungissa idän mystiikkaan; kaupunki on oivallinen kohde historiasta ja uskonnoista kiinnostuneille.

Istanbulissa on kesällä melko lämmintä ja kosteaa. Talvisin ilmat ovat sateisia. Vuotuinen sademäärä on keskimäärin 870 millimetriä. Kesäkuukausien päiväkeskilämpötila on noin 28 C. Keskilämpötila on heinäkuussa 23,2 C ja tammikuussa 5,4 C. Kaupunki on myös melko tuulinen: tuulen keskinopeus on noin 5 m/s.

Jo Mika Waltarin historiallisissa romaaneissa seikkailtiin Euroopan ja Aasian rajoilla, Ottomaanien valtakunnassa etsien Euroopan rajaa. Nykyisin Istanbul vaikuttaa katukuvan perusteella melko maallistuneelta ja Turkki pyrkii EU:n viralliseksi jäseneksi. Maan valtava koko ja nopea väestönkasvu koetaan monessa EU-maassa uhaksi. Ristiriitainen on myös käsitys, onko Turkki ylipäänsä Eurooppaa historiallisesti, kulttuurisesti ja maantieteellisesti. Onko Euroopalla ylipäänsä rajoja vai onko maa, joka tuntee itsensä eurooppalaiseksi, myös hyväksyttävä sellaiseksi ja aikaa myöten EU:n jäseneksi? Turkki lienee aina ollut vähintään Euroopan rajaseutua, sillä siellä ovat vierailleet monet valloittajat arabeista ristiretkeläisiin.

Maassa maan tavalla
Siisteys ei kuulu paikallisen väestön parhaisiin hyveisiin, mutta toisaalta jatkuva katujen lakaisu tuo leivän monille työläisille. Roskakorien lisääminen katukuvaan voisi siis olla kansantalouden kannalta myös turmiollista. Maassa palvelukulttuuri ja halu kaupantekoon vaikuttaa myös olevan monilla ihmisillä syntymässä saatu ominaisuus.

Ravintolassa ruoan tilaus voi olla suomalaiselle haastavaa; monessa ravintolassa on ruokalista kadulla, mutta sitä ei juuri ehdi tutkia rauhassa, kun “sisäänheittäjä” aloittaa ahdistelunsa. Usein heillä on myös omat suosituksensa, jotka ovat kalliimmasta päästä. Kaupanteko voi olla painostavaakin, joten jos vain kartoittaa ruokapaikkoja, siihen on yleensä rauhallisemmat mahdollisuudet aamulla. Toinen vaihtoehto on sanoa olevansa juuri syönyt - tai kertoa olevansa ruotsalainen, niin välttyy ainakin kuulemasta suomenkielisiä fraaseja. On toki myös positiivinen asia, että suomalaisiin suhtaudutaan ystävällisesti ja tuttavallisesti.

Juomarahaa voi jättää yleisen tavan mukaan noin kymmenen prosenttia, mutta “tipin” pois jättäminenkin on sallittua, erityisesti niin on hyvä tehdä, mikäli palvelu ei miellytä tai hinta ei ole sovittu, mikä on täysin mahdollista.

Turkkilaiset vaikuttavat olevat perusrehellisiä, mutta sinisilmäinen ei matkailijan silti kannata olla. Uskaliaimmasta päästä katuvarkaalla lienee röyhkeys esiintyä siviiliasuisena poliisina, joka vaatii saada tutkia reppusi. Jos operaatiossa on auto mukana, se lienee vaikeampi tunnistaa poliisin siviiliautoksi, mutta virkamerkin poliisi on velvollinen esittämään. Syrjäkujia ja pimeitä paikkoja lienee siis syytä välttää, mutta röyhkeimmät varkaat voivat iskeä myös keskellä kirkasta päivää.

Liikkuminen
Istanbulin Atatürkin lentokenttä on kaupungin länsipuolella noin parinkymmenen kilometrin päässä keskustasta, jonne pääsemiseksi metro on hyvä vaihtoehto. Metrolinja lähtee suoraan lentokentältä ja on melko uusi ja ilmastoitu sekä siisti. Puolivälissä matkaa on tehtävä vaihto raitiovaunuun (Light Tram), mikäli haluaa mennä vanhaan kaupunkiin. Metro maksaa noin 1,5 euroa henkilöltä lentokentältä keskustaan.

Istanbulissa julkisiin kulkuvälineisiin on ostettava 1,5 Turkin liiran eli noin 80 sentin hintainen kertapoletti, joka syötetään pysäkin puomilaitteeseen, jotta päästään odotusalueelle. Ilman lippua matkustus ei taida onnistua, siksi tarkkaan vartioituja asemat ja pysäkit ovat.

Mikäli haluaa matkustaa lautalla Aasian puolelle skudarin alueelle, lautat lähtevät vanhan kaupungin kupeesta yhtenään. Lauttamatka voi myös korvata kalliin risteilyn Kultaisessa sarvessa - ja samalla pääsee tutustumaan Aasian puoleiseen Istanbuliin.

Lauttoihin kelpaava poletti on erikokoinen kuin metroon tai raitiovaunuun, vaikka lippu onkin samanhintainen. Polettien turha hamstraus ei siten ole tarpeen, jos ei tarkkaan tiedä seuraavaa kohdettaan. Poletteja myydään pysäkin läheisyydessä, usein pienissä kioskeissa.

Taksi on hyvä vaihtoehto, jos seurue on useamman hengen suuruinen. Mittari on syytä pyytää laittamaan päälle tai sopia hinnasta. Kesällä 2009 hintataso oli noin 1 liira/kilometri ja aloitusmaksu muutaman liiran luokkaa.

Kaikkiaan kuitenkin kävelemällä pääsee tutustumaan kaupunkiin parhaiten, ja julkisilla kulkuvälineillä on syytä liikkua kohteiden välit liiallisen uupumisen välttämiseksi. Lisäksi liikennekuri on aivan toista kuin Suomessa ja ylinopeudet huomattavia, joten jalankulkijan on syytä olla hyvin tarkkana onnettomuuksien välttämiseksi. Punaisia valoja autoilijat vaikuttavat noudattavan yllättävän hyvin, mutta jalankulkijalle valot vaihtuvat nopeasti, joten suojatien ylitys on syytä tehdä ripeästi.

Hagia Sofia
Pyhän viisauden kirkko rakennettiin viralliseksi kirkoksi vuonna 537, mutta se muutettiin moskeijaksi, kun turkkilaiset valtasivat Konstantinopolin vuonna 1453. Vuodesta 1934 rakennus on toiminut museona, ja sitä pidetään yhtenä bysanttilaisen arkkitehtuurin helmistä.

Aluksi paikalla oli Konstantinus II:n rakennuttama kirkko, joka tuhoutui vuonna 532 kaupungissa olleiden mellakoiden yhteydessä. Keisari Justinianus I rakennutti uuden kirkon vanhan paikalle, ja arkkitehdit Isidoros Miletolainen ja Anthemis Tralleslainen olivat kuuluisasta Platonin akatemiasta. Hagia Sofia vihittiin käyttöön 27.12. vuonna 563.

Hagia Sofia on myös kärsinyt maanjäristyksessä ja tulipalossa, mutta aina se on noussut uuteen kukoistukseen. Rakennusta ympäröivät minareetit lisättiin 1400-luvulla. Hagia Sofia on ollut maailman suurin ortodoksikirkko, jonka henkilökuntaan kuului 150 diakonia, 80 pappia ja yli 200 muuta henkilöä.

Kesällä 2009 pääsylippu Hagia Sofiaan maksoi 20 Turkin liiraa eli noin kymmenen euroa. Jonottamaan on syytä tulla heti aamulla, jopa ennen museon aukeamista, koska monet turistit haluavat mennä museoon heti aamulla. Toisaalta iltapäivän kuumimpina tunteina jonotus saattaa sujua hyvinkin nopeasti. Puolisen tuntia museon jonossa on Istanbulissa kohtuullinen aika.

Hagia Sofia kannattaa kiertää rauhassa nauttien samalla sen iättömästä ilmapiiristä. Yläkerrasta parvelta - vaikkapa keisarinnan aition alueelta - näkymät entiseen kirkkosaliin ovat huikaisevat.

Topkapi
Topkapin palatsi on toiminut alunperin Ottomaanien valtakunnan hallintopaikkana vuosina 1465 - 1853. Palatsin rakennustyöt aloitti sulttaani Mehmed II vuonna 1459. Sulttaani asui palatsissa vuoteen 1856, jolloin hän muutti Dolmabahcen palatsiin modernien mukavuuksien - kuten juoksevan veden - houkuttamana.

Topkapiin jäi edelleen valtion toimintoja, kuten rahapaja ja kirjasto. Noin kahdeksan hehtaarin kokoinen alue muutettiin museoksi vuonna 1924, ja se on ollut vuodesta 1985 lähtien Unescon maailmanperintökohde.

Alue on suuri kokonaisuus, jossa pitää ostaa erikseen pääsylippu palatsialueelle (20 liiraa) ja sulttaanin haaremiin (15 liiraa). Alueeseen kuuluu kokonaisuudessaan neljä muurien ympäröimää sisäpihaa, joissa on puistoja ja huviloita. Palatsialueella on kiinalainen posliinikokoelma ja aarrekammio, timantein ja jalokivin koristeltu valtaistuin, Oikeuden torni, puutarhat sekä vaate- ja asekokoelmat.

Haaremialueella on asunut parhaimmillaan noin neljä tuhatta ihmistä, joten se oli aikanaan kuin kaupunki kaupungissa - sairaaloineen, leipomoineen, hevostalleineen, palatsikouluineen ja ylimmän oikeuden rakennuksineen. Ehdottomasti Istanbulin tärkeimpiä vierailukohteita!

Sininen moskeija
Sulttaani Ahmedin moskeija tunnetaan yleisemmin nimellä Sininen moskeija, sillä moskeijan sisustan värityksessä on käytetty paljon sinistä väriä, muun muassa mosaiikissa, keramiikassa ja laatoituksessa. Moskeija on rakennettu vuosina 1609 - 1616 sulttaani Ahmed I:n valtakaudella. Tässäkin moskeijassa on sen perustajan hauta, koraanikoulu eli madrassa ja vierasmaja. Sininen moskeija on yksi Istanbulin merkittävimpiä nähtävyyksiä - jopa presidentti Barack Obama vieraili siellä keväällä 2009 Euroopan matkallaan.

Moskeijan erikoisuutena on muun muassa kuusi minareettia, joihin on rakennettu yhteensä 16 parveketta. Erityisen kaunis pyhäkkö on auringonvalon heijastuessa 260 ikkunan läpi rukousmatoille. Laajalla pihamaalla on suihkulähteitä, joissa on tarkoitus pestä kasvot, kädet ja jalat ennen rukoushetkeä.

Siniseen moskeijaan tutustumiseen on syytä varata aikaa, sillä moskeijan sisällä on turistinkin hyvä levähtää hetkinen rakennuksen kauneudesta nauttien. Moskeijaan saa tulla vapaasti kaikkina muina päivinä paitsi perjantaina, joka on muslimien pyhäpäivä. Moskeijaan tullessa kengät pitää riisua, esimerkiksi muovipussiin, joita ovella jaetaan. Polvet ja olkapäät pitää peittää moskeijaan tultaessa. Naiset peittävät myös päänsä. Moskeijan etuosa on erotettu aidalla muslimien käyttöön. Hillitty käytös muun muassa valokuvatessa on moskeijassa syytä muistaa, vaikka paikalliset suhtautuvatkin vierailijoihin suvaitsevasti.

Sininen moskeija on suomalaiselle kiehtova näyteikkuna islamilaiseen kulttuuriin. Turistivirroista ja poliiseista huolimatta moskeijan pihalla ja sisällä voinee parhaimmillaan kokea edes häivähdyksen jotain syvällistä yhden maailmanuskonnon ilmapiiristä.

Arkeologinen museo
Museo sijaitsee aivan Topkapin palatsialueen vieressä, mutta on selvästi oma kohteensa, johon kannattaa varata ainakin pari tuntia. Aamu on oivallinen aika vierailla tässäkin museossa, sillä vaikka arkeologia ei herätäkään yleisön kiinnostusta suuriksi jonoiksi asti, museosta vaikutti ainakin kesällä 2009 puuttuvan kokonaan ilmastointi, minkä vuoksi sisäilma tuntuu päivän edetessä muuttuvan nopeasti tukahduttavaksi.

Arkeologisessa museossa on esillä noin 60 000 arkeologista löytöä: muun muassa medaljonkeja, valtava määrä kolikkoja, kirjoitustauluja, astioita ja sarkofageja. Kesällä 2009 esillä oli myös erillinen näyttely Istanbulin 8000 vuotta vanhasta historiasta.

Vaikka arkeologinen museo edustaakin perinteistä museota, jossa ei juuri ole toiminnallisuutta, se on suurista historian kulttuureista Lähi-idän alueella kiinnostuneelle hämmästyttävä kokemus. Suomessa näin massiivisia veistoksia, sarkofageja ja koriste-esineitä ei näe missään, ja museosta saa hyvän mielikuvan, vaikka sen joutuisi kahlaamaan läpi nopeastikin.

Suuri basaari
Vanhan kaupungin mielenkiintoisimpia ostoskohteita lienee monelle noin kolmen hehtaarin kokoinen suuri basaari, joka on kuin oma pieni kaupunkinsa. Suuren basaarin perusti Mehmed II vuonna 1464, ja sen kujilla on noin 4000 kauppaa ja putiikkia. Alueella käy päivittäin 250 000 - 400 000 vierailijaa.

Suuri basaari on tunnettu nimenomaan koruista, keramiikasta, mausteista sekä matoista ja vaatteista. Turisti voi keskittää ostokset yhdelle alueelle, tosin hintataso on korkeampi kuin muualla katukaupoissa, esimerkiksi Sirkecin ja Gülhanen alueilla. Tosin tinkiminen kuuluu asiaan basaareissa, ja hintataso voikin tippua jopa puoleen taitavassa neuvottelussa.

Uusi kaupunki
Kultaisen sarven eli uutta ja vanhaa kaupunkia erottavan salmen pohjoisella puolella sijaitsee uudempi Galatan kaupunginosa, jonka yhdistää vanhaan kaupunkiin joukko siltoja. Huomattavin niistä on Galatan silta, joka on suosittu kalastuspaikka. Pitkä kävelykatu Istiklal Caddesi johtaa sillalta Taksim-aukiolle, jonka ympärillä on kaupungin uusi liikekeskus. Lisäksi aukio on poliittisen ja kulttuurisen elämän keskipiste, jossa saattaa olla niin mielenosoituksia kuin kulttuuritapahtumiakin.

Aukiolle päästäkseen on lyhyellä matkalla noustava kymmeniä metrejä merenpinnasta, mikä voi olla helteellä hyvinkin vaivalloista. Kävelykadulla kulkee perinteisen tyylinen punainen raitiovaunu, jolla matkaaminen on mielenkiintoinen tapa tutustua kävelykaupungin vilinään.

Sotamuseo sijaitsee Taksim-aukiosta pohjoiseen, ja sinne on helpointa mennä metrolla. Museo on valtavan laaja, perinteiseen nationalistiseen tyyliin koottu näyttely eri aikakausineen sekä osastoineen ja tarjoaa aiheesta kiinnostuneelle loistavan kohteen. Museo on entisessä sotakoulussa, joten militaristisen interiöörin aistiminen on luontevaa.

Dolmabachen palatsi Bosborinsalmen rannalla on rakennettu vuosina 1850 - 1856. Hovi muutti palatsin uusiin ja moderneihin tiloihin Topkapin alueelta. Viimeiset kuusi sulttaania hallitsivat palatsista, jossa kuoli myös Turkin perustaja Mustafa Kemal Atatürk. Palatsi edustaa aikansa modernia maailmaa, ja on huikaiseva sisätiloiltaan (yli 4,5 hehtaaria ja 285 huonetta), ehdottomasti vierailun arvoinen.

Tännekin on syytä tulla lippujonoon hyvissä ajoin. Samalla lipulla (20 liiraa) pääsee tutustumaan koko palatsialueelle, mutta vain ohjattuihin kiertokävelyihin, joita järjestetään kaksi. Palatsin vieressä on Besiktasin jalkapallojoukkueen päästadion, joka on jalkapallosta kiinnostuneille oivallinen kohde, varsinkin ottelujen aikaan.

Kaikkiaan Istanbul on historiasta ja museoista kiinnostuneille erinomainen kohde. Kaupunki kuten turkkilainen elämäntapakaan eivät aukene kerralla eikä kaikkialle ehdi tutustumaan. Turkki myös muuttuu nopeasti, joten uusi vierailu jää varmasti houkuttelemaan monia turisteja.

Päälähteet:
Internet: Wikipedia, Turkin valtion matkailusivut, ulkoasiainministeriön sivut ja Supersaverin sivut.
Kirjat: Kankkonen, Tom: Turkki - Eurooppaa ja Aasiaa. Helsinki 2005. Sheehan, Sean: City Spots - Istanbul. Peterborough, United Kingdom 2008.
(Kuva: Sininen moskeija, Istanbul, 06.07.2009)