Näkymä Ljubljanaan kuninkaanlinnasta. |
Alueen historia on pitkä ja monipuolinen sekä pienelle maalle yllättävän rikas. Omaleimaisuus sekä halu itsenäisyyteen kumpuavat viime vuosisatojen vaikeasta historiasta sotineen useiden vieraiden hallitsijoiden vallan alla.
Matkailijalle Slovenia ja Kroatia ovat helppoja ja mielenkiintoisia kaupunkilomakohteita, jotka ovat määrätietoisesti karistaneet sosialismin pölyt päältään, modernisoituneet avautuen ulkomaailmaan.
Liikkuminen
Ljubljanan lentokentältä kaupungin keskustaan pääsee halvimmin paikallisliikenteen linja-autolla, johon yhdensuuntainen lippu maksoi 4,4 euroa kesällä 2015. Koska kaupunki on noin 23 kilometrin päässä lentoasemalta ja bussi kiertää kyläteitä, matka kestää noin tunnin. Taksi kulkee saman matkan moottoritietä, mutta hinta on noin 40 euroa. Matkan hinta on hyvä sopia etukäteen.
Kaupungissa liikkuminen on helpointa jalkaisin, sillä keskusta on pieni, noin pari kilometriä suuntaansa. Turistin pitää ostaa turistikortti paikallisliikenteessä kulkemista varten, joten polkupyörän vuokraus on kätevämpää. Tosin paikalliset ajelevat pyörillään miten sattuu, vaikka paikoin pyöräteitä on merkitty kadun varteen.
Maan sisäisessä liikenteessä helpointa on kulkea bussilla, sillä junaverkosto ei ole kovin kattava maan vuoristoisuuden takia. Bussilla kulku tosin vaatii monesti useita vaihtoja.
Ruokailu
Ruokailu on Sloveniassa ja Kroatiassa edullista Suomen hintatasoon nähden, mutta selvästi kalliimpaa kuin monessa muussa Itä-Euroopan maassa. Sloveniassa hintataso on Kroatiaa kalliimpaa, paikoin selvästikin. Ljubljanassa parhaissa turistiravintoloissa lounaat ovat Suomen hintatasoa, kun taas Kroatiassa kunnon leikkeen juomineen voi saada alle kymmenellä eurolla.
Ljubljanan keskustaa halkovan Ljubljanicajoen varsi on täynnä ruokapaikkoja, joista turisti löytää sopivan paikan itselleen. Siirtymällä muutaman korttelin sivummalle hintataso alentuu selvästi.
Monissa kunnollisissa hotelleissa mannereurooppalainen aamupala on laaja ja ravitseva. Sen avulla selviää hyvin iltapäivään asti.
Yksi loman kohokohdista on ehdottomasti ruokailu illan pimetessä vaikkapa joen varren katuravintolassa. Ns. sisäänheittokulttuuri on maltillinen, ja kuitti tuodaan turistillekin käytännössä aina erikseen pyytämättä. Lisäksi ruokalistat ovat laajoja ulottuen maantieteellisesti laajalle sekä palvelu suomalaista miellyttävää, nopeaa ja yleensä rehellistäkin.
Yksi maistuva ja täyttävä erikoisuus on wieninleikkeen paikallinen muunnelma, erilaisia täytteitä - esimerkiksi kananmunaa tai kalaa - sisältävä leike. Jälkiruoaksi sopii monissa kadunkulmissa ja ravintoloissa myytävä kotitekoinen jäätelö, todellinen paikallinen herkku.
Vierailukohteita
Kaupungin museoihin on mahdollista hankkia ns. Ljubljana-kortti kansainvälisen käytännön mukaan. Kortti on edullinen, mikäli kaupungissa viipyy pitempään yhtäjaksoisesti.
Turistin pääkohde on ehdottomasti Ljubljanan linna, jossa voi tutustua kattavasti alueen historiaan laajoissa näyttelyissä. Linnassa on mm. oma museo, näköalapaikka ja ravintola sekä mahdollisuus tutustua historiaan lyhyen videoesityksen avulla. Linnaan tulo ja meno ovat helpointa köysiradan avulla. Rata lähtee Krekovin aukiolta, linnan pohjoispuolelta.
Ljubljanan kaupunginmuseo Emona tarjoaa miellyttävän monipuolisen audiovisuaalisen näyttelyn kaupungin historiasta. Arkeologinen museo on helmi Ljubljanan museoiden joukossa alasta kiinnostuneille.
Jokiristeilyjä tarjoavat useat veneyritykset aivan Kolmoissillan kupeesta. Risteilyjen kesto on noin tunnin, ja ne maksavat noin kymmenen euroa. Kävellen kaupunki avautuu parhaiten – tarjoten upeita barokkirakennuksia paikoin katu kadun jälkeen.
Mikäli haluaa tutustua Sloveniaan laajemmin, kannattaa tehdä päiväretkiä tai puolipäiväretkiä, sillä maa on niin pieni, että vieraassa kaupungissa ei välttämättä tarvitse olla yötä. Busseilla matkustaminen on helppoa ja hintataso asiallinen, Suomen hintoja alempi. Kulkeminen vuoristoisessa maassa tietulleilla, pitkillä tunneleilla ja silloilla varustetuilla moderneilla moottoriteillä on vaikuttava kokemus.
Esimerkiksi Koperin rantakaupunkiin noin sadan kilometrin päähän etelään pääsee noin kymmenellä eurolla suuntaansa. Kaupunki tarjoaa keskiaikaisen ja modernin ostosparatiisin yhdistelmän sekä historiaa hamuavalle huikeita rakennustaiteen helmiä. Koperin vanha kaupunki on ehdottomasti näkemisen arvoinen.
Päivämatka Kroatian pääkaupunkiin Zagrebiin on erilainen kokemus Suomen juniin tottuneille. Paikoin vaunut ovat vanhoja sekä kuluneita, mutta aikataulut suunnilleen paikkansapitäviä. Liput maksavat noin parikymmentä euroa suuntaansa, paikkalippu kolme euroa. Matka kestää noin kaksi tuntia vuoristojen solissa jokivarsia myötäillen. Lippuja voi ostaa myös etukäteen Helsingistä VR:n lipputoimistosta.
Kroatiaan tarvitaan passi. Maa ei kuulu Schengen alueeseen. Rajatarkastus tehdään molempiin suuntiin Dobovan kaupungin kohdalla Kroatian puolella. Tarkastuksen ajan juna on pysähdyksissä.
Zagrebiin on helppo tutustua joko kävellen tai raitiovaunulla, joka kulkee vanhaan kaupunkiin muutamassa minuutissa. Kroatian rahayksikkö on kuna, joka on noin 7,5 euroa. Monin paikoin käteistäkin tarvitaan, vaikka usein eurot kelpaavat katukaupassa. Kortilla maksaminen on turvallista. Käteistä voi vaihtaa heti rautatieasemalla.
Zagrebin upein taidemuseo on Mimara, jossa on noin 4000 taideteosta. Lippu maksaa noin viisi euroa, jolla saa upean taide-elämyksen.
Eniten aikaa saa kulumaan vanhassa kaupungissa, jonne voi nousta köysirataa pitkin noin 50 sentin hintaan. Alueella ovat mm. Hermann Bollén suunnitteleman katedraalin lisäksi parlamentti ja Dolacin tori sekä kaupunginmuseo.
Emonasta Eurooppaan
Vanha roomalainen rajakaupunki Emona on historiansa aikana ollut lukuisten hallitsijoiden vallan alla, säilyttäen silti oman kulttuurinsa. Uusi Slovenia ja sen pääkaupunki Ljubljana ovat suomalaiselle vain muutaman tunnin lentomatkan päässä, avartaen matkailijalle uuden näkökulman Eurooppaan.
Lahden Suomalainen Klubi teki matkan Sloveniaan ja Kroatiaan heinäkuussa 2015.
Foster, Jane, Slovenia, matkaopas. Berlitz. Tammi, Puola 2012.
Lehtipuu, Markus, Kroatia. Suomalainen matkaopas. Otava, Keuruu 2014.
McKelvie, Robin, Kroatia, matkaopas. Berlitz. Tammi, Puola 2011.
Slovenia, DK, Eyewitness Travel, 2012.
www.pienimatkaopas.com.
Wikipedia.
2 kommenttia:
Hyvä raportti. Tästä saa hyvin kuvan matkakohteesta.
Hyvä opastus kun lähtee Huuhkajien vieraspeliin Kroatiaan.
Lähetä kommentti