2018-11-09

Vladimirin kutsusta Moskovassa

Pavel Melnikovin patsaan takana Hilton Hotelli

Junamatka Lahdesta Moskovaan Euroopan suurimpaan kaupunkiin kestää puolen vuorokauden verran. Lähtö on illalla kahdeksan aikaan ja Leningradin asemalla Tolstoi juna on aamulla yhdeksän maissa. Klubilaiset päättivät toteuttaa matkan kun Venäjän Presidentti Vladimir Putin ilmoitti, että kesän jalkapallon MM-kilpailujen Fan-ID:llä pääsee Venäjälle ilman viisumia vuoden 2018 loppuun saakka. Tosin tämä uutinen ei ollut Tolstoi junan vanhemmalla naiskonduktöörillä tiedossa kun klubilaiset ojensivat viisumittomat passinsa. Konduktoori sanoi napakasti: ”Missä viisumit ovat!” Ja klubilainen totesi: ”Ei ole, mutta meillä on Fan-ID:t.” Johon konduktööri: ” Ei niillä enää pääse. Ne olivat voimassa vain kesällä.” Tähän klubilainen vastasi: ”Vladimir sanoi, että näillä pääsee edelleen.” Ja rouva konduktööri kysyi vahvasti epäillen: ”Kuka Vladimir?” Onneksi paikalle oli jo saapunut junan konduktööripäällikkö, joka vahalla möreällä äänellä huudahti: ”Putin!” Samalla hytin kaikki matkustaja alkoivat nauramaan. Ja näin klubilaiset saivat jatkaa junamatkaansa viihtyisässä Tolstoi junanassa.
Uusissa Siemensin valmistamissa Tolstoi junan vaunuissa on myös suihku ja siistit WC:t. Matkan hintaan kuuluu iltapala, jossa täytettyjä lettuja, kroissantti, suklaata, mehua ja vesipullo. Tee ja kahvi maksavat noin 50 senttiä hyttiin tuotuna.
Majoituksen Moskovassa Klubi oli varannut Leningradin juna-asemaa vastapäätä olevasta Hilton hotellista, joka on yksi Stalinin seitsämästä tornista (ста́линские высо́тки). Tämä hotelli osoittautui erittäin korketasoiseksi majapaikaksi, josta oli erinomaiset näköalat kaupungille. Hotellin ravintola Janus tarjosi maukkaan ja monipuolisen aamiaisen ja illallinenkin on korkeatasoinen. Myös viihtyisä saunaosasto ja kuntosali saavat kiitosta. Kahden hengen huone oli 80 euroa yötä kohden, joten majoituksen hintalaatusuhde oli erinomaisella tasolla.
Moskovassa on paljon puistoja. Klubi vietti aikaa Sokolnikin puistossa, joka sijaitsee Moskovan itäpuolella. Pinta-alaa puistolla on 600 hehtaaria. Sokolnikin puistossa on paljon ravintoloita ja erinomainen shashlik löytyy mm. ravintola Zharonyasta.
Urheilutapahtumia Moskovassa on paljon. Klubi näki ja koki paikan päällä kolme Venäjän liigan jalkapallo-ottelua ja yhden KHL:n jääkiekko-ottelun Moskovan Spartak vastaan Moskovan Dynamo. Suomalaiselle lippujen hankinta internetissä etukäteen on haastellista. Lipunmyynnin rekisteröinnissä vaaditaan venäläinen puhelinnumero ja mm. gmail sähköposti ei toimi kun rekisteröinnin vahvistusviesti ei tule perille.
Branislav Ivanovic / Zenit ja Kilill Panchenko / Dynamo 21.10.2018

Tunnelma Venäjän jalkapallo-otteluissa on äänekäs ja tunteikas. Koti- ja vierasjoukkueen kannattajat laulavat koko ottelun ajan ja ilotulituspommit räjähtelevät tyylikkäästi. Klubi näki myös Roman Eremenkon ensimmäisen kotipelin Otkrytie Arenalla Moskovan Spartakin paidassa. Todella hyväkuntoinen suomalainen oli kentän paras pelaaja. Eremenko oli mukana molemmissa Spartakin maaleissa. Toivottavasti motivoitunut Roman Eremenko nähdään vielä Huuhkajissa.
Mainita täytyy myös Otkrytie Arenan Spartak museo. Siellä on onnistuneella tavalla yhdistetty huipputekniikkaa museon toiminnnassa. Käytännössä vierailija voi helposti läpikäydä museossa kaiken tiedon Spartak Moskovan historiasta. Katsoa tai kuunnella kaikki pelit, kaikkien pelaajien ja muiden vaikuttajien tarinat ja mm. alkuperäiset otteluohjelmat löytyvät parilla hipaisulla. Spartak museo on malliesimerkki siitä millainen museon tulisi olla.
Otkrytie Arena

Moskovan Kremlin muuri ja hautakiviä

Otto Wille Kuusisen hautalaatta Kremlin muurissa
Merkittävin nähtävyys Moskovassa on Kreml, jonka yhteyssä ovat myös Punainen tori ja Leninin Mauseleum. Mauseleumiin pääsee yleensä aamupäivisin tiistaista lauantaihin klo 10-13 välisenä aikana. Vaikka jonoa Mauseleumiin on punaisen torin ulkomuolelle saakka yleensä aina, niin puolen tunnin jonottaminen yleensä riittää. Sen verran ripeästi joutuu Mauseleumissa kulkemaan ja tästä pitävät vartiosotilaat huolen. Vladimir Lenin lisäksi Kremlin muurilla näkee myös muita merkittäviä Neuvostojohtajien hautoja mm. Joseph Stalin ja suomalaisen Otto Wille Kuusisen haudat.
Kauppakeskus GUM
Moskova ei ole enää ollenkaan kallis kaupunki tavalliselle turistille, vaikkakin varakkaille löytyy yhä omat kauppakeskuksensa. Varsinkin Punaisen torin vierellä sijaitseva kauppakeskus GUM, joka valmistui vuonna 1893, on näkemisen arvoinen. Yleinen hintataso on Suomen hintoja alhaisempi. Huipputasoisiin jalkapallo ja jääkiekkopeleihin pääsee kympillä, ja hyvän aterian ravintolassa saa parilla kympillä.
Lahden Suomalainen Klubi toteutti matkan Moskovaan lokakuussa 2018. Venäläisten iloinen ja ystävällinen suhtautuminen yllätti jälleen postitiivisesti. Klubi suosittelee lämpimästi matkaajalle Venäjän pääkaupunkia Moskovaa, jossa nähtävää ja elämyksiä on riittämiin.

2 kommenttia:

Ossi kirjoitti...

Erinomainen tietopaketti Venäjän matkaajalle!

Olli kirjoitti...

Aktiiviselle ja satunnaiselle matkailijalle kohde paikallaan.